30. marraskuuta 2013

Movember päättyy



Photo by Riikka / K O T I L A


Tätä päivää on monissa perheissä odotettu! Movember päättyy ja viikset väistyvät. Sinänsä uskomattoman hieno idea kasvattaa viikset hyvän tarkoituksen puolesta, vieläpä kun ne eivät useimmillekaan miehille edes sovi, joten vaatii vielä suurempaa pokkaa osallistua tempaukseen.

Suostuisivatkohan naiset johonkin vastaavaan, noin suuresti ulkonäköä muuttavaan, kampanjaan esim. rintasyövän takia? Minkälainen muutos naisilla olisi samanlainen kuin viiksien kasvattaminen...? Sitähän voisi leikata otsatukan, mutta sen takaisinkasvattamisessa menisi kauemmin kuin  parranajossa... Kainalokarvat eivät näy talvella, mutta kesällähän sellainen tempaus onnistuisi, paitsi että ne on helppo peittää vaikka juhlissa, viiksiähän et piiloon saa :)


Arvostan teitä kaikkia viiksivalluja,
hyvän asian puolesta olette läheisiänne viiksillänne kiusanneet!
Riikka 

29. marraskuuta 2013

Kuusenkoristeet esille



Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A



Otsikko oli kieltämättä hieman harhaanjohtava, sillä ei meillä nyt sentään vielä ole kuusta kannettu sisään ja kuusenkoristeita kaiveltu esiin sen takia :) Mutta ennenkuin joulukuusi pääsee paraatipaikalleen olohuoneeseen, kannattaa kauniita kuusenkoristeita pitää jo esillä vadilla tai kulhossa. Mä tein sekametelisopan eli asetelman kynttilänpätkistä, himmeänkiiltävistä kuusenkoristeista ja enkelikellon kynttilöistä. Ja tietysti juuttinarua kuorrutukseksi, kuinkas muuten.


Pikkujoulukuuset, eli mun lapsuuden perinne pullokuuset, kyllä aiotaan huomenna mennä hakemaan huvilan metsistä. Pullokuusen haki mun lapsuudessa aina meidän iskä, eli lastemme ukki, ja se oli niin pieni, että sen pystyi laittamaan mun omaan pikku huoneeseen isossa pullossa. Sain koristella sen oman mieleni mukaan, ja sitä perinnettä kunnioitetaan meidänkin perheessä. Siis kaikki riemunkirjavat pallot ja kuusenkoristeet pääsevät myös esille, iiiks, mun sisustussilmääni särkee jo ;D



Huomenna syttyvät valot tuhannet,
ainakin meilläpäin,
vai onko teillä jo jouluvalot ja paperitähdet sytytetty?
Riikka 


Kauniit kynttilänpätkät



Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A



Kynttilänpätkät ovat kauniita. Kerään ne talteen ja pyörittelen juuttinarua niiden ympärille. Sitten pätkät ovatkin valmiita koristeita ihan sellaisenaan isona kasana tai koristamaan vaikka kukka-asetelmia.

Meidän lähijakso sisustusartesaaniopinnoissa oli todella hyvä! Opimme hurjan paljon julkisten tilojen suunnittelusta ja sisustuksesta sekä messuosastojen suunnittelusta. Nyt olen taas vähän viisaampi ja se on hyvä tunne se :)

Ja viikonloppu edessä! Huomenna vietetään pikkujoulua. Niin, siis ei mitään työpaikan pikkujoulua, vaan täällä meilläpäin kutsutaan marraskuun viimeistä lauantaita pikkujouluksi ja silloin perheet juhlivat lasten kanssa tonttulakit päässä leipoen pipareita ja kuunnellen joulumusiikkia. Niin ainakin meillä :) Myös tontut kiertävät huomenna koputtelemassa ulko-ovelle ja jättämässä joulukalenterin tai jotain muuta pientä jouluista. Meidän 4vee on ihan täpinöissään, eikä malta odottaa, joten lupasin lapsille, että piparit leivotaan jo heti aamusta - herkkuaamiainen siis luvassa!


Kiitos Sisustusliike Säteelle arvontalahjasta!

EDIT: Olen saanut viime aikoina ihan hurjan määrän kommentteja, kaikki on luettu, sydämellinen kiitos niistä! Vastailen niihin viikonlopun aikana, lupaan!



Perjantai, jihuu! 
Taidan mennä lämmittämään glögiä!
Riikka






28. marraskuuta 2013

Alppimaja -haaveilua



Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A


Oho, kuinka viikko on mennyt nopeasti! Meillä on ollut sisustusartesaaniopinnoissa lähijakso, olemme käsitelleet julkisten tilojen sisustamista ja messurakentamista. Ihan mun juttu! Tykkään brändiajattelusta ja graafisista manuaaleista, selkeistä lähtökohdista suunnittelulle. Pitäisiköhän jokaisen brändätä oma kotinsa..?

Nyt mä nauran täällä ääneen ja pahoittelen tätä mun väsyneen illan ajatuksenjuoksua, pitää mennä pian nukkumaan... Huomenna en ehkä puhu enää kotien brändäyksestä tai tilan antamasta viestistä... Mun viestini tuolla meidän alakerran olohuoneen sisustuksella taitaa olla se, että haluaisin joululahjaksi matkan Italian alpeille, johonkin alppimajaan!

On ollut muuten aivan ihanaa lukea teidän joululahjatoiveita, niin persoonallisia juttuja :) Anteeksi, etten ole niitä ehtinyt kommentoida, kaikki on kyllä luettu!

Jätä oma joululahjatoiveesi ja OSALLISTU ARVONTAAN KLIKKAAMALLA TÄSTÄ! 


Olette ihania <3
Riikka




25. marraskuuta 2013

Eväät mukaan ja menoksi!

Photo by Riikka / K O T I L A


Mä pakkasin tänä aamuna vähän aamu- ja välipalaeväitä mukaan mun ihkuun kylmälaukkuuni, sillä suuntasin auton nokan kohti Toholampea ja sisustusartesaaniopintoja. Meillä on opintojen viimeinen yhteinen lähiviikko edessä ja sitten sanotaankin heipat tälle ryhmälle, jonka kanssa ollaan opinpolkua taivallettu yhdessä jo kaksi vuotta. Kyllä aika kuluu nopeasti! Mä jatkan vielä opintovapaalla ensi kevään, sillä mulla on rästissä paljon kursseja viime talvelta kun olin samaan aikaan virkatöissäni erityisopettajana. Varmastikin mielenkiintoinen opintoviikko taas edessä!


Mitä kivaa sulla on tiedossa tällä viikolla?
Iloista uutta viikkoa kaikille!
Riikka








24. marraskuuta 2013

Jouluista tuunailua tussilla


Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A



Jouluaattoon on tasan kuukausi, jihuu! Huuda hep, jos olet tänä viikonloppuna kaivellut joulukoristeet esille ja vaihtanut verhoja. Niin täälläkin on tehty, paitsi ettei niitä jouluverhoja vaihdeta tänä vuonna. Ja ihanalle anopilleni tiedoksi, ettei syy ole se, etteikö tämä miniä jaksaisi niitä silittää (ihan hyvä syy sinänsä mun mielestä, meillähän silitetään vain miehen kauluspaidat miehen itsensä toimesta - kiitos ja anteeksi!) vaan se, että niissä on punaisia sydämiä ja mä kun ajattelin tänä vuonna välttää punaista, vaikka siitä tykkäänkin yleensä jouluisin.

Siitä samaisesta syystä, punaisen välttämiseksi, mä päädyin tuunaamaan meidän rusina-manteli-kippojen tekstit mustaksi. Käytin ihan teollisuustussia, jonka pitäisi kestää pesua ja kulutusta. Vaadittiin vain vakaata kättä ja vähän glögiä, niin nääkin kipot muuntuivat tähän sesonkiin sopiviksi. Samalla ideallahan voisi uudistaa vaikka mitä joulukoristeiden tekstejä, tuleeko sulle jotain mieleen? Mä vähän mietin myös tuunata ne meidän jouluverhot mustalla kangastussilla, sen punaisen päälle, mutta se olis ollut vähän liian aikaa vievää puuhaa, joten se idea sai jäädä. Ja ehkä ens jouluna olen taas punaisen perään :)

Meillä alkaa näyttämään jo ihan jouluiselta, vaikkei mitään kovin suurta joulukoristeluoperaatiota täällä olekaan tehty. Valkoiset paperitähdet pääsivät ikkunoihin ja alakerran olohuoneeseen on rakenteilla paperitähtikyhäelmä kattoon keskelle huonetta, postaan kuvia jos kun se on esittelykelpoinen... Meillä on vähän lunta maassa, joten tunnelma on sen verran talvinen, ettei joulukoristeet tunnu liian aikaisilta. Tontut ja tuomaanristi saavat vielä pysyä piiloissaan, niitä en vielä ottanut esille. 


Joko sinä olet avannut glögikauden?
Entä vaihtuuko teillä jouluverhot?
Riikka





Joulukukka-asetelma


Photo by Riikka / K O T I L A




Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A



Nyt on joulukukka-asetelmani valmis. Tein sen tänävuonna valkoisista hyasinteista, minisypressistä, muratista ja sammaleesta. Sen kruunasi valkoinen kauris, jonka sain valita blogiyhteistyölahjaksi Säteestä, kiitos vielä tuhannesti! Tämä meidän perheen uusi lemmikki vaihtoi paikkaa senkin päältä tähän pehmoiselle sammaleelle, sillä asetelma kaipasi mielestäni katseenvangitsijaa.


Tykkäätkö sinä tehdä kukka-asetelmia itse?

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!
Riikka


PS. Voit voittaa myös itsellesi House Doctorin kauniin kaurispariskunnan! Osallistu arvontaan tästä!




23. marraskuuta 2013

Huonekuusi


Photo by Riikka / K O T I L A


Tää on niin sou lääst siisön eli nähty jo, mutta ei voi mitään. Huonekuusi. Mä kotiutin sen vasta tällä siisönilla. Tää on nyt tän mielestä kuuminta hottia just nyt joulusisustuksessa. Ja erimieltähän saa aina olla. Ja melkein pitääkin ;D


Lauantai-ilta, nyt nautitaan seesteisestä olosta.
Saunan kiukaassa jo tulet. Lumisen pihamaan poikki käy saunapolku.
Riikka




Uusi lemmikki


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

/ Postaus tehty yhteistyössä Sisustusliike Säteen kanssa. Tuote saatu itse valita blogiyhteistyölahjaksi. /


Mä olen ihan hullaantunut. Eihän tuota voi vastustaa. Niin hauras, mutta niin vahva. Kauris, meidän uusi lemmikki. "Voooiii ku söpö, saako sitä paijata?" kysyi meidän 4vee poika, kun kauriin käärepapereista esiin kaivoin. "Oho, mikäs tämä on?" kysyi mies töistä kotiin tullessaan. Sitä ei voi olla huomaamatta. Meidän perheen uusi lemmikki.


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Kauris kotiutui marmoritasolle senkin päälle, 4veen valvovien silmien alla. Mun piti ihan varmuudeksi sanoa: "Se on koriste. Sillä EI voi leikkiä."

Photo by Riikka / K O T I L A


Että se on söpö.
Kiitos vielä Säteelle suloisesta lahjasta!
Ihan tekee mieli paijata. Meidän perheen uusi lemmikki :)
Riikka








Maastoshoppailua


Photo by Riikka / K O T I L A


Metsään meni. Siis tämä tyttö ja ihan korkokengissä, suosittelen ;) Ihan yliarvostettuja jotkut vaelluskengät tällaiselle pikaiselle maastoshoppausretkelle. Käydessäni Plantagenissa meinasin tarttua myynnissä olleisiin pieniin pusseihin, joissa oli sammalta ja jäkälää, mutta sittenhän mä tajusin luonnon olevan lähempänä kuin lähellä eli ihan kädenojennuksen päässä.

Hyvähän se on että niitä myydään, sillä jokamiehenoikeudet kieltävät sammalen ja jäkälän keräämisen ilman maanomistajan lupaa. Onneksi sellainen löytyy takataskusta. Hoksasin sentään tänä vuonna mennä metsään juuri ennen lumen laskeutumista eli toissapäivänä, sillä on niitäkin joulunalusia ollut, kun olen ihan porona kaapinut kohmeista jäkälää etusorkallani lumen alta... Nyt on sitten pussin pohjalla kaikkea kivaa laitettavaksi joulukukka-asetelmiin, kuten metsän pieneliöstöä ;D Ja mitenkä sattuikin sopivasti tuo blogiyhteistyökumppanin muovipussikin mukaan metsäretkelle!



Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A


Tässä on nämä mun maastokengät, Biancosta, on muuten hyvät jalkaan, myös asfaltilla. Piti testailla muutama viikko ennen kuin halusin sanoa mielipiteeni näistä.  Mä en ole pitkään aikaan nimittäin käyttänyt mitään korollisia kenkiä. Pelkäsin koron olevan liian korkean, mutta kiilakorko on tarpeeksi tukeva ja mukava. Nämä jalassa on niiiiin naisellinen olo että!

Ja tämä ei ollut maksettu mainos. Nyt on ollut paljon puhetta blogien sisältävän yhteistyön ja sponsoroinnin läpinäkyvyydestä ja se on hyvä se, että nostetaan asiaa esille!



Postaan blogiyhteistyön pelisäännöistä vielä ihan oman juttunsa. Ja eiköhän se joulukukka-asetelmakin vielä tänään valmistu. Kirjoittelin muuten tuohon sivupalkkiin pienen esittelyn, olipa vaikea muotoilla lyhyesti itsensä ja blogin syvin olemus, mitäs tykkäätte? Olisko muutosehdotuksia? Sitä niin sokeutuu omalle kirjoitukselleen, varsinkin aamuneljältä, kun uni loppui kesken :)


Iloista viikonloppua!
Riikka




Joulukukka-asetelma-ajatuksia


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A



Jopas oli otsikko! No mutta, mietinnän alla on jo keskiviikosta asti ollut tehdä näistä Plantagenista ostamistani tarvikkeista joulukukka-asetelmaa, mutta en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Ehkä tänään ehdin.

Mä tykkään vähäeleisistä joulukukka-asetelmista. Vihreän ja valkoisen yhdistelmästä. Joskus olen valmiiksi tehdyistä asetelmista jopa riipinyt koristeita pois, jos niissä on ollut liikaa häppeningiä. Kirjoittelinkin jo aiemmin, että pyrin tänä jouluna välttämään punaista meidän sisustuksessa jos vaan mahdollista. Katsotaan onnistunko :) Tykkään siitä kyllä, mutta haluaisin meidän kotiin jotain erilaista tänä jouluna.

Vaasan Plantagenissa ei ollut valinnanvaraa pienissä havukasveissa, joten perinteisellä mennään. Ja hyllyt olivat ihan tyhjinä hyasinttien kohdalla, on tainnut tulla joulukukat aika aikaisin koteihin tänä vuonna - kiva!

Nyt sanoista tekoihin!
Riikka


PS. Eilen alkoi sisustusliike Säteen kanssa yhteistyössä ihana House Doctorin tuotearvonta, klik klik! Arvontaan on jo tullut mukavasti osallistujia, ja on ollut todella kiva lukea teidän joululahjatoiveitanne :)





22. marraskuuta 2013

Säde & Kotila arpoo: House Doctorin kauriit


Photo by Riikka / K O T I L A

Vaasalaisen lahja- ja sisustustavaraliike Säteen kanssa alkaneen
blogiyhteistyömme kunniaksi 
sain mahdollisuuden järjestää teille ihanan arvonnan!


Arvonnan voittajalle lähtee aikaisena joululahjana nämä
kauniit House Doctorin kauriit. 
Nyt kannattaa osallistua!


Keraamisia koristeita on kaksi, sarvipäinen ja sarveton.
Ne ovat 13cm pitkiä ja vitivalkoisia, vaikka kuvassa näyttävätkin harmaansävyisiltä.
Suloista kaurispariskuntaa voi pitää joko yhdessä tai yksittäin,
ne ovat todellisia katseenvangitsijoita.


Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, 
mitä sinä toivot joululahjaksi! 


Muista mainita kommentissasi,
jos tykkäät Kotila -blogista facebookissa, 
niin saat kaksi arpaa! 
Jos tykkäät myös Säteestä, saat vielä yhden arvan lisää. 
Eli kaikkiaan 3lla onnenarvalla on mahdollista olla mukana, 
muista siis mainita arpojen määrä kommentissasi, niin lisäät voittomahdollisuuksiasi!
Jos kommentoit anonyymisti, jätäthän nimimerkin.

Arvonta-aikaa on reilu viikko eli marraskuun loppuun 30.11.2013 klo 24 asti.


Onnea arvontaan!
Ja kiitos vielä Säteelle lahjasta!
Riikka




21. marraskuuta 2013

Säde ja KOTILA -blogi yhteistyöhön


Photo by Riikka / K O T I L A


Hieman jo vihjailin aiemmin, että uusi ihana blogiyhteistyö on aluillaan, 
ja jotkut teistä ovat jo arvailleet kumppanini nimeä sähköpostin puolella! 
Ihan oikein arvailitte te mukavat lukijani eli 
vaasalaisen Säde -sisustusliikkeen kanssa 
on minulla kunnia toimia blogiyhteistyössä tästä alkaen. 

Olen todella innoissani ja kiitän Sädettä saamastani yhteistyömahdollisuudesta!



Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A


Taisin paljastaa yhteistyökumppanini eilen sillä, että kerroin yhteistyön alkavan "mielestäni Vaasan ihanimman sisustusliikkeen kanssa". Vaasalaiset, ja kauempanakin asuvat, sisustuksesta innostuneet ihmiset varmasti tietävät Säteen, joka on toiminut paikkakunnalla jo kohta kymmenen vuotta. Tämä lahja- ja sisustustavaraliike, joka sijaitsee Vaasan Palosaarella, on oikea tavarataivas! Aivan valloittava! Sen todella monipuolisesta ja tiheään vaihtuvasta valikoimasta löytää etsimänsä. 


Photo by Riikka / K O T I L A


Erilaisia sisustustyylejä todella tyylikkäästi yhdistelevä liike vetää puoleensa hyvinkin erilaisilla mauilla herkuttelevia sisustusnälkäisiä. Yhdestä liikkeestä on mahdollista löytää kaikki, kuten valaisimet, tekstiilit, astiat, lastenhuoneen sisustuksen, matot ja piensisustustuotteet sekä lahjatavarat.


Photo by Riikka / K O T I L A


Kaikki suosikkimerkkini ovat edustettuina, mm. Gant, Lexinton, TineK, Nordal, House Doctor, Linum, Watt&Veke etc. Joten mielenkiintoisia postauksia on tulevaisuudessa luvassa!


Photo by Riikka / K O T I L A



Huomenna alkaa upea House Doctor -tuotteiden arvonta, joten pysy kuulolla! 


Kerron yhteistyöstämme lisää myöhemmin, 
ja lupaan myös tehdä pikapuoliin pienen esittelyn itsestäni, 
varsinkin nyt kun uusia lukijoita on tullut mukaan niin monta!


Klikkaa itsesi pikapikaa facebook -tykkääjäksi, 
niin saat uusimmat postaukseni kätevästi sitä kautta ja saat arvontaan lisäetua!


Sydämellisesti tervetuloa 
blogini menoon mukaan kaikille uusille lukijoille
ja Säteen asiakkaille!
Riikka





Pakkasaamu ja yhteistyötä


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A


Päivän pituus on tänään 6h 11min tällä leveysasteella. 
Lyhyempi kuin työpäivä ja sen kyllä huomaa.
On pimeä kun menee töihin ja pimeä kun palaa sieltä.

Mulla on se onni, että olen opintovapaalla.
Siksipä ehdin eilen, aurinkoisena pakkasaamuna
pysäyttää auton tiensivuun matkallani Vaasaan päin. 
Kyllä siinä vähän ohiajajat ihmettelivät, että mitä mä kyykin siellä tienpenkalla ;)

Mun Vaasanreissuni oli oikein onnistunut, olen aivan täpinöissäni!
Sovimme yhteistyöstä mielestäni Vaasan ihanimman sisustusliikkeen kanssa.
Mutta pidän teitä vielä hetken jännityksessä ja kerron kaiken tänään vähän myöhemmin,
kunhan olen käynyt läpi useamman sata valokuvaa, 
jotka napsin eilen kaikessa innostuksessani liikkeessä.

Teille, ihanat lukijani, on tiedossa upea arvonta,
joten pysykäähän kuulolla ja klikatkaa itsenne jo valmiiksi 
lukijaksi ja/tai FB -tykkääjäksi tuolta sivupalkista!

Ja sydämellisesti tervetuloa kaikille uusille lukijoilleni,
teitä on tullut taas lisää!

Milloinkahan saataisiin lunta tätä pimeyttä valaisemaan?
Riikka



20. marraskuuta 2013

String -hyllyn talvisempi asetelma


Photo by Riikka / K O T I L A


Onko toi hylly tuossa kuvassa jotenkin vinossa, vai viiraako mun silmät? Mä kyllä yritin suoristaa kuvaa, mutta ilmeisesti objektiivi vääristää noita vaakaviivoja... No mutta asiaan eli lupasin lisää kuvia alakerran olohuoneen viikonloppuna uudistuneista jutuista. Tuo String -hyllyn asetelma muuttui edellistä talvisemmaksi.

Mähän olen vielä noviisi String -hylly-asetelmissa, se on mielestäni ihan oma taiteen muotonsa! Hyllyjen väli on yllättävän pieni, joten se jo rajoittaa, mitä juttuja niihin mahtuu. Sitten kokonaisuus pitäis saada kivaksi ja tasapainoiseksi, ei liikaa, muttei liian vähänkään tavaraa. Okei, mä tiedän ettei tää vois niinkuin vähempää kiinnostaa useimpiakaan teistä, mutta mä ajattelin kertoa sisustusintoilijan ongelmista avoimesti ;D Ja huomatkaa, ei yhtään vaeltavaa tavaraa kuvassa! (Klikkaa tästä, jos missasit mun aiemman postauksen siitä aiheesta!)

Klikkaamalla tästä näet hyllyn aiemman ilmeen. Nuo kirpparilta löytämäni ruskeat pullot ovat edelleen mun suosikkeja. Ylähyllylle pääsi myös uudempi kirppislöytöni eli Arabian tunnetuimman koristetaiteilijan Raija Uosikkisen (1923-2004) joululautanen vuodelta 1984. Katselin netistä hänen muitakin joululautasiaan ja mulle heräsi keräilyvimma, niin kauniin talvisen siniharmaita ne olivat. Mutta sitten järki pääsi väliin, sillä meillä ei todellakaan ole sellaista seinää, jolle voisi koota joululautaskokoelman, joten se keräily jäi siihen.


Keräiletko sinä jotakin?
Riikka


PS. Mä olen täällä ihan intona ihanasta yhteistyökumppanista, joka varmistui tänään.
Mutta mä kerron kaiken huomenna, nyt nukkumaan!




19. marraskuuta 2013

Oh, it´s me.



Prints by Therese Sennerholt

Tämä Therese Sennerholtin posteri pysäytti mut viimeksi käydessäni Legerassa. En sitä itselleni ostanut, mutta sen sanoma osui ja upposi :)

Elämänhallintaan pyrkii jokainen. Ainakin jollakin tasolla, toiset enemmän, toiset vähemmän. Harva nauttii olosta elämänvirran vietävänä, sitä etsii airoja veneen pohjalta luonnostaan. Ihminen tekee suunnitelmia, asettaa tavoitteita ja pyrkii niihin - jos pyrkii. Haaveita ja unelmia meillä kaikilla ainakin on. Toiset toteuttavat niitä, toiset vaalivat unelmiaan mielessään.

Aina välillä elämä osoittaa meille, ettei kaikki ole meidän käsissämme, vaikka välillä niin erehdymme luulemaan. Voimme tehdä vain osan, ja lopusta päättää kohtalo, tai miksi haluatkaan sitä kutsua. Kovinkaan yrittäminen, vahvinkaan tahtotila ei aina riitä. Elämä osaa olla epäreilu.

On kuitenkin kiinni minusta itsestäni, minun hallinnassani se, miten suhtaudun elämän epäoikeudenmukaisuuteen ja miten jatkan elämääni eteenpäin. Katkeroidunko? Annanko energiani mennä negatiivisiin ajatuksiin tai muiden kadehtimiseen tai oman tilanteeni surkutteluun? Seisonko oman onnellisuuteni tiellä?

Tärkeintä elämänhallintaa ei ole etukäteen suunniteltu viikon ruokalista perheelle tai hyvissä ajoin tehdyt lomasuunnitelmat tai ajoissa lähetetyt joulukortit. Tärkeintä elämänhallintaa ei mitata kalenterimerkinnöissä tai kodin siisteydessä tai toteutettujen unelmien määrässä.

Tärkeintä elämänhallintaa on oma suhtautumiseni elämään. Oman ajattelutapani hallinta. Kun asiat menevät hyvin on helppo olla onnellinen ja positiivinen. Mutta ylämäen eteen tullessa mitataan meidän elämänmyönteisyytemme todellinen lujuus. Muiden onnistuminen ei vähennä minun mahdollisuuksiani, päinvastoin. Oman itseni tai taitojeni vähättely ei johda mihinkään. Minä itse voin siirtyä pois oman onneni tieltä. Muiden tekemisiin, tai kohtaloon, en voi vaikuttaa.

Päätän siirtyä pois oman onneni tieltä. Päätän näyttää kohtalolle keskisormea. Päätän nauttia elämäni piknikistä näillä eväillä, jotka ovat koriini laitettu.


Olen mitä ajattelen. 
Siinä on paras elämänhallinnanohje mitä minä olen koskaan kuullut.

Herättikö sepustukseni sulle ajatuksia..?
Riikka :)




18. marraskuuta 2013

Takan reunuksella

Photo by Riikka / K O T I L A

Lupasin kuvia meidän alakerran olohuoneen uudistuneista jutuista. Viikonloppuna oli aikaa sisustaa raivata paikkoja, jolloin sisustuksen yleisilme tuli taas näkyviin kaiken kaman keskeltä. Onko sulla samoja ongelmia, siis ettei sisustuksen kokonaislinjaa oikein erota, kun vaeltava tavara hallitsee kokonaiskuvaa..? Onko kellään pyykkikasaa sohvalla odottamassa kaappiin pääsyä? Postit pitkin poikin pöytiä? Leluja hujan hajan? Antakaa nyt pliis joku vertaistukea, ei teillä niin siistit huushollit voi olla..? Anyone..? Edes pikkulapsiperheelliset..?


No mutta tää tuleva sisustusartesaani laittoi kaikki kykynsä käyttöön, niin saatiinhan sieltä kuorittua siisti alakerran olohuone, eikä tuossakaan takanreunuksella ollut enää yhtään mainoslehtistä, juomalaisia tai kännykkää ;) Valaistus on mitä on tähän vuodenaikaan, joten pahoittelen noita kuvan varjoja ja pimeää yleisilmettä. Tuon takanreunuksen ilme varmasti muuttuu jouluisemmaksi juhlan lähetessä, muutama idea on jo mielessä...


Toivottavasti sulla on uusi viikko alkanut hyvissä merkeissä!
Riikka 


Metalliset pitkät kynttilänjalat: House Doctor (ostettu jo viime joulun alla)
Kuppimaiset metalliset kynttilänjalat: Bruka Design (myös viimevuoden hankintoja)
Metallitähti: Blossom
Honeycomp -koriste: Nordal
Kaikkien tuotteiden ostopaikka olikin sama liike eli upea vaasalainen Säde.


DIY-ripustusnaru




Joko kävit kurkistamassa, minkä koristeen julistin tämän joulun kauneimmaksi? Huomasitko, millä se oli ripustettu roikkumaan? Tuo juuttinyöri ei kuulunut kauppaan, joten tähti tarvitsi ripustusnarun. Kokeilin ohutta juuttinarua, mutta se oli jotenkin niin pliisun näköinen. Siispä päädyin tekemään itse juuttinyörin, joita olen aiemminkin tehnyt vastaaviin tarkoituksiin. 


Tässäpä superhelppo ja nopea ohje ripustusnarun ja muuhunkin käyttöön sopivan juuttinyörin tekoon: 

1) Ota kuusi samanpituista juuttinarua käteesi nipuksi yhtäjaksoisesti samasta narusta eli älä leikkaa naruja, vaan jätä ne päistä lenkille. Mieti valmiin nyörin tarvittava pituus etukäteen: nyörin lopullinen pituus on sama kuin alkuperäisten narujen, se ei lyhene työn edetessä. Laske molempiin päihin myös kiinnitysvara riippuen ripustettavasta esineestä ja koukusta.



2) Aloita pyörittämään juuttinarua (kerältä) narunipun ympäri tiheästi ja tiukasti. Aloituspäähän kannattaa tehdä solmu, jottei punos pääse purkautumaan. Pyöritä näin koko narunipun matkan, mutta pysähdy noin 1cm ennen kuin narut loppuvat, jolloin päähän muodostuu siisti lenkki, joka voi jäädä näkösälle, kun koriste ripustetaan siitä esimerkiksi naulaan.

3) Älä katkaise pyöritykseen käyttämääsi juuttinarua, vaan jatka samalla tavalla pyörittämistä koko matkan takaisin aloituspäähän. Kannattaa tehdä huolellista, kireää ja tasaista jälkeä. Nyöri ehkä menee vähän mutkille tekovaiheessa, mutta oikenee kyllä ripustettavan esineen painosta.




4) Jos haluat nyöristä vieläkin paksumman, niin pyörittele juuttinarua niin monta kerrosta kuin haluat. Paksuutta saat myös ottamalla aloitusvaiheessa enemmän kuin kuusi narua pohjaksi. Päättele punonta solmimalla naru tiukasti.



5) Kiinnitä aloituspää (kuvassa vasemmalla) siis ripustettavaan esineeseen ja siistimpi lopetuspää seinäkoukkuun. Valmista tuli! (Oho kun oli vähän epätarkka kuva, pahoittelen!)


Tuossa metallitähdessä on kyllä takana todella hyvä "kiinnitysreikä", 
eli sen saa samoin kuin seinäkellot seinään kiinni niin halutessaan.


Nyt vaan kaikki nyörejä, ei juonia, punomaan ;)
Riikka


Kaunein joulukoriste 2013


Photo by Riikka / K O T I L A


Kyllä, olen julistanut
joulun 2013 kauneimmaksi joulukoristeeksi
tämän mustan metallitähden.

Onneksi olkoon voittajalle!


Metallitähtiä on kolmea eri kokoa,
valmistaja on pietarsaarelainen Blossom,
joten tämä voittaja löytyy
Pietarsaaren ja Kokkolan liikkeistä.
Vaasalaiset löytävät omansa Säteestä.


Niin siis, tämähän on vain mun henk.koht. mielipide,
eikä mitään kansanäänestystä toteutettu :)
Joten, demokratian nimissä kysynkin,
mikä on sun mielestä joulun 2013 kaunein koriste?
Riikka



EDIT: Tämä ei ollut maksettu mainos tai tuote kummankaan firman osalta,
eikä postaus sisällä mainoslinkkejä, joista hyötyisin rahallisesti.
Eivätkä aiemmatkaan postaukseni tuotteista tai yrityksistä
ole sellaisia olleet.

Yhteistyötä teen mielelläni ja kerron sitten avoimesti,
kun tuotepostaus on tehty yhteistyössä jonkun liikkeen tai yrityksen kanssa.

Kirjoitin tämän selvennykseksi siksi, että luin toiselta bloggarilta FB:ssä,
että Kuluttaja-asiamies on tehnyt linjaukset blogien piilomainonnasta (klik klik!).
Vaatimuksethan ovat tarkemmat ammattibloggareille,
mutta kyllä me harrastelijatkin haluamme avoimuutta mainostamiseen, eikö!


Oma design


Photo by Riikka / K O T I L A


Tässäpä olisi taas kokoelma alullelaittamaani
 UUSI KUVAKULMA -haasteeseen tarttuneita blogeja,
olkaapas hyvät ja käykäähän kurkistelemassa alla olevista linkkeistä:








Tänään aion julkistaa mielestäni
joulun 2013 kauneimman joulukoristeen.
Klikkaahan itsesi mukaan lukijaksi ja/tai FB -tykkääjäksi,
niin saat uusimmat postaukseni sitä kautta!
Riikka


PS. Tuo ihana enkeli tarttui mukaani Blossomista.
Taustan vanha kirja löytyi hirsitalomme irtaimistosta,
se on painettu Vaasassa vuonna 1846, eli on samaa ikäluokkaa kuin talomme!

...Ja ettei postauksen otsikko jäisi epäselväksi,
niin tuo kynttilänjalka on mun omaa designia päiväkotiajoilta, heh...


17. marraskuuta 2013

Kynttilät syttyy



Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A


Meillä sytyteltiin kynttilöitä sunnuntai-illan iloksi
ja nautitaan olosta touhukkaan päivän päätteeksi.


Yöllinen myrsky oli hajottanut huvilalla kaiteen alhaalla rannassa olevasta terassista, harmillista!
Onneksi kuitenkaan mitään isompaa ei ollut sattunut,
kun mieheni kävi tarkistuskierroksella.
Ja tyttöjen iltapäivä sujui todella hauskoissa merkeissä,
yläkerrasta kuului kikatusta monta tuntia :)
Minä fiksasin vähän paikkoja meidän alakerran olohuoneessa,
luvassa kuvia ja DIY -ideaa heti huomenna.


Postasinkin jo aiemmin noista tuikkukipoista ja honeycomp -koristeista,
pääset niihin juttuihin klikkaamalla tästä ja tästä.


Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille!
Riikka


PS. Teitä ihania lukijoita käy täällä todella todella paljon,
joten klikatkaahan itsenne lukijoiksi ja/tai FB-tykkääjiksi tuolta sivupalkista
ja jättäkää vaikka viestiä halutessanne, niin opin tuntemaan teitä :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...