28. toukokuuta 2014

Rottinkituolit kirppikseltä







Joskus sitä lykästää oikein toden teolla! Niin pääsi käymään puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina, kun ajelimme Helsinkiin Robbie Williamsin keikalle (joka muuten oli mahtava!) mieheni kanssa. Kurvasimme menomatkalla ennen Tamperetta Hämeenkyrössä sijaitsevalle isolle LA -kirpputorille. Se on ihan tien vieressä, mutta sinne harvoin ehtii kun ohi ajamme kiireellä tai sitten se on kiinni, jos olisikin joskus aikaa pysähtyä. Mutta nyt pyysin 15 minuuttia tehokasta peliaikaa kuskilta, joka jäi autoon lukemaan sähköpostejaan.

Kävelin suoraan hallin perälle, jossa myydään isolla alueella huonekaluja. Katseeni kiinnittyi heti kahteen hieman erikokoiseen vanhaksi patinoituneeseen rottinkituoliin, jotka kyyhöttivät nurkassa. Lapussa luki, että ne olivat Sokevan rottinkituolit 1930-luvulta. Hinta oli alunperin 35€ kappaleelta, mutta sitä oli tiputettu 25 euroon. Mä olin myyty! Ainoa ongelma oli, mahtuisivatko tuolit autoon..?! Enempää en sitten kirppistä kierrellyt, eikä aikaakaan mennyt kuin muutama minuutti näiden löytöjen tekemiseen.

Sain myyjältä luvan sovitella tuoleja autoomme ennen maksua, jotta tiesin lähtisikö meille yksi vaiko kaksi kaunotarta. Onneksi saimme molemmat ujutettua takaluukusta, kun kaadoimme takapenkin tuolit. Jihuu! Olin onnellinen vanhojen rottinkituolien omistaja! Yksihän meillä jo on entuudestaan huvilan olohuoneessa, se löytyi talomme vintiltä. Nämäkin viemme myöhemmin huville, mutta ensin nautin aurinkoisesta päivästä tuoreen Avotakan seurassa kotinurmikolla. Avotakassa oli muuten juttua rottinkikalusteista, vähän mua nauratti siinä omassani istuessani - ja pitihän siitä kuvat ottaa!


I was so lucky and happy to find two old rattan chairs from a second hand store for only 25€ each. In the latest issue of Avotakka magazine was an article about rattan chairs - what a funny coincidence.








Niitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä odotellessa,
Riikka


17. toukokuuta 2014

Tunnelmakuvia




Tällaisen ensimmäisen kunnolla lämpimän päivän iltana on kiva postailla tunnelmakuvia tulevan huvilakesän hengessä. Instagramiani seuraaville nämä ovat jo tuttuja, mutta luulenpa ettei teistä lukijoistani kovinkaan moni ole siellä mukana, olenko oikeassa..?








Korikassit, olkihatut, maksimekot ja sandaalit, siinä varmoja valintoja kesäpukeutumiseen. Korikassit ovat olleet jo muutaman kesän ajan todella suosittuja. Minä löysin omani Säteestä, se on iso ja nahkaisella peace-merkillä koristettu. Siihen on helppoa pakata mukaan eväät ja rantapyyhkeet, kun menemme veneellä huvilan lähellä olevalle autiolle hiekkarannalle, jonne on pääsy vain vesiteitse. Kassi on TineK Homen viime kesän mallistoa, mutta uudet mallitkin ovat todella ihania, ja niitä on toivottavasti vielä saatavilla Säteestä. 


Sinivalkoraidallisen riippumaton ostin jo useampi viikko sitten Prisman kesäpihalta. Se ei ollut hinnalla pilattu, joten uskalsin ottaa sen mukaan vaikka varmaa paikkaa sille ei vielä ole suunniteltu. Huvilalle sen johonkin haluaisin, mutta täytyypä vielä hieman pähkäillä että minne sinne...


Huomenna lähdemmekin mieheni kanssa yhden yön minilomalle Helsinkiin, sillä meillä on liput Robbie Williamsin keikalle. Jihuu, kivaa siis tiedossa, Instassa varmasti tunnelmakuvia, joten klik klik sinne seurailemaan!


Some photos under the theme of Summer. Basket bags, straw hats, maxi dresses and sandals - you won´t be out of style wearing them! I bought my basked bag by TineK Home from Säde, be sure to get yours before they are sold out. And don´t miss my feed on the Instagram, click! Tomorrow were are off to Helsinki to Robbie Williams´gig, I´m sure it´s going to be fun! Follow my Insta to get the latest!


Mä lähden nyt miettimään huomista keikkavaatetusta, 
ettei jäisi ihan viimetippaan :)
Kauniita unia sinne!
Riikka


/ blogiyhteistyö - blog cooperation /  

Huvilan viljelylaatikko




No nyt on saatu siemenet maahan meidän huvilalla. Kävimme eilen illalla koko perheen voimin laittamassa mullat viljelylaatikkoon, tai istutusaltaaseen, miten sitten tuota lootaa haluaakaan kutsua. Siinä meni oma aikansa, sen verran iso tuosta laatikosta tuli. Lapset olivat innoissaan apuna, sillä koko kevät tätä projektia on jo suunniteltu ja siemeniä ja sipuleita ostettu.




Itse kylvämistapahtumasta en tajunnut ottaa yhtään kuvaa, sen verran hässäkkää se oli lasten kanssa. Meidän 5vee laittoi nauhaporkkanan ja -punajuuren, ja varmakätisempi 11vee pienet siemenet, kuten mininauriit ja jäävuorisalaatin. Ja molemmat tökkivät punasipuleja multaan sellaisella vauhdilla, että ne menivät ehkä suurin piirtein suoraan riviin :)






Tuonne laatikon peräälle jätettiin alue perunoille, ne laitetaan myöhemmin. Ja tässä etuosassa on vielä tilaa salaatille, tillille, persiljalle, rukolalle ja muille yrteille, nekin laitetaan kunhan keritään hommaamaan lisää multaa. Kiva kun istutus- ja kylvöpuuhat jakautuvat useammalle päivälle, sen verran mukavaa puuhaa tämä oli! Kylvösten päälle laitoimme harsokankaan itämistä edistämään.




Ylemmässä kuvassa näkyy ne jätevesisäiliön putket, jotka törröttävät rumasti maan pinnalla (kerroinkin jo alueen maisemointisuunnitelmista edellisessä postauksessani). Niitä, ja näkymää naapurin puolelle, peittämään aiomme rakentaa säleikkömäisen rimaseinäkkeen, mutta sen projektin jätämme kesään. Seinäkkeen ulkonäkökin on vielä suunnittelun alla, ettei siitä tulisi liian massiivista, mutta se saisi kuitenkin olla peittävä. Laita ihmeessä vinkkejä, jos tiedät hyvännäköisiä säleseiniä netin kuvapalveluissa tai sisustuslehtien sivuilla olevan! 





We sow the seeds of carrots and other veggies and planted the red onion bulbs into the big planting box at our summerhouse. It was such a nice task with the children and they enjoyed it so much. The potatoes, salads and herbs are planted later - I am sure I have the same little helpers eager to help me also then :)     


Tänään on aivan uskomattoman ihana, mutta todella tuulinen,
sää ainakin täällä Pohjanmaalla.
Nautitaan nyt näistä lämpenevistä keleistä,
Riikka



16. toukokuuta 2014

Pieni kasvimaa huvilalle






Äitienpäiväviikonloppuna sain yhden parhaimmista lahjoista, kun rakensimme huvilalle kasvatuslaatikot vanhoista lankuista. Meillä noita lankkuja on paljon, joten muutaman raaski uhrata viljelylaatikon reunoiksi. Noista paksuista lankuista haluaisin tehdä myös ison ruokapöydän ja penkkejä, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina :)




Tuo kallionreunan maapalanen on ollut jo muutaman kesän ihan jättömaata huvilan rakennustyömaan jälkeen ja sille on mietitty jotain järkevää käyttötarkoitusta ja maisemointia. Upea iso kataja haluttiin jättää paikoilleen. Jätevesiputki kesävedelle kulkee huvilan alta määräystenmukaiseen jätevesitankkiin tuosta kuvan alakulmasta, joten aiomme täyttää laatikon viereisen alueen hiekalla, jotta putki peittyy näkyvistä ja sitten syksymmällä olisi suunnitelmissa laittaa mahdollisimman luonnollisen näköisiä, kallioon sopivia, kivilaattoja alueelle. Ja ehkä myöskin nuotipaikka. 

Kallion suojassa luulisi kasvimaan viihtyvän, sillä merituulet eivät pääse siihen pahemmin puhaltelemaan ja aurinkoa on yllin kyllin. Tänään illemmalla on aikomus mennä koko perheen voimin mullat laittamaan ja siemenet kylvämään harson alle, jotta päästäisiin pian kasvun ihmettä ihastelemaan. Mutta pitäkää meille peukkuja, ettei seuraava kuva tästä kohteesta kesämmällä ole villiintynyt rikkaruoholaatikko tai karrelle kuivunut multa-autiomaa ;)









Huvilan terassikalusteita emme ole vielä paikoilleen laittaneen, sen verran tuulisia ja sateisia ovat kelit olleet. Eikä meillä olisi ollut aikaa terassilla paljon istuskellakaan, ei sen puoleen, edelliskerralla meni aika laiturin talvivahinkojen korjaamiseen ja tällä kertaa tähän projektiin... Mutta kuten jo aiemmassa postauksessani tänään kerroin on ensi kesä varattu nauttimiseen, joten lue se juttu täältä!


We build a kitchen garden to our summerhouse and used old planks for the walls. This weekend we are going to sow the seeds with the kids. Wish us luck with the weeding and watering!


Mitä sulla on viikonloppusuunnitelmissa?
Riikka 


11 asiaa


Sain kivaksi yllätyksekseni Jenulialta KoKoti -blogista haasteen, kiitos siitä!! Joudun nyt vähän muokkaamaan tätä haastetta ajanpuutteen vuoksi, joten vastaan vain Jenulian esittämiin 11 kysymykseen ja jätän kirjoittamatta 11 asiaa itsestäni, kun on niin vaikea tietää mistä kirjoittaisi näin äkkiseltään :) Minähän olen tunnetusti kaikkien aikojen huonoin haasteisiin vastaaja, mutta nyt sain ryhdistäydyttyä! Tässäpä nämä kysymykset ja vastaukset mun nassutaulun kera:





1.  Tuote, jonka aiot ostaa seuraavaksi (tai jonka ostosta haaveilet) ?

Olen haaveillut jo pitkään verhokannan uusimisesta ruokahuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen. Mutta ongelmana niinkuin aina on se, että mulla on liian monta hyvää ideaa ja sitten vaikeus valita niiden väliltä... Tämä verhoprojekti siirtyy suosiolla syksyyn ja makuuhuonekin tarvitsisi uuden tapetin...



2. Oletko menettänyt uskosi suomalaiseen designiin (viitaten tuotantoon Aasiassa jne)?

Aasialainen tuotanto ja Ikea tulevat varmasti jatkossakin kopioimaan designhelmet, sille ei kai voida mitään. Mutta usko  on vahva suomalaiseen designiin, meillä on upeaa koulutusta ja hienoja suunnittelijoita ja nuoria lupauksia.






3. Mitä aiot tehdä kesällä?

Koska viime kesät ovat olleet melkoisen työpainotteisia, kun huvilan pihaa ja sisätiloja on laitettu kuntoon, niin tänä kesänä me aiotaan NAUTTIA perheen kanssa huvilaelämästä. Ja mä aion viettää ainakin yhden hellepäivän ihan vaan aurinkotuolissa kylmiä juomia siemaillen ja vanhoja sisustuslehtiä lukien, sillä sellaista päivää en nimittäin muista milloinkaan viettäneeni viimeiseen viiteen vuoteen, sen verran touhukasta on meidän elämä ollut :) Ja huvilan läheiselle autiolle hiekkarannalle pitää ehtiä retkeilemään perheen kanssa usein. Projektina on myös saada kesäkeittiö jonkinlaiseen kuosiin ja keittiöpuutarha kasvamaan. Ja siellä kesäkeittiössä valmistettavan ruuan tasoa haluaisin hieman nostaa, sillä viime kesät on menty aikalailla samoilla (kylläkin hyvillä) resepteillä, joten jotain uutta haluaisin tarjolle tänä kesänä. Siinä onkin jo ihan tarpeeksi tekemistä - toivottavasti tulee kaunis kesä!



4. Mikä on kotisi lempipaikka?

Voi niitä on monta... Mutta varmaankin kaikista paras on ruokahuone, jossa on aina valoa ja näkymä puutarhaan.



5. Mikä projekti on tällä hetkellä kesken?

Sisustusartesaaniopinnot. Niissä on projektia kyllikseen. Piirrän sisustussuunnitelmia, teen portfolioita sisustuskohteistani, ompelen verhoja, päällystin pari tuolia...  



6. Paras löytösi/tuunauksesi/rakennelmasi ikinä?

Mä vaihdan tuon "paras" sanan tilalle "viimeisin", jos sallitaan, ja kerron noista ihan omissa postauksissaan heti seuraavaksi mahdollisimman pian :)



7. Brändi, jonka tuotteisiin olet hullaantunut? 

Niitä on aika monta, mutta TineKHome taitaa olla tällä hetkellä eniten huullaantumista aiheuttava :)







8. Mistä haaveilet?

Kiireettömistä, huolettomista kesäpäivistä.



9. Projekti, jonka aloittamista et suosittele kenellekään?

No en kyllä suosittelisi kenellekään vanhan talon ostamista irtaimistoineen ;) Ei vaan, aika kultaa muistot ja nyt on ihan mahtavaa, kun vanhoja huonekaluja, tauluja, astioita ja muita esineitä löytyy ihan omalta ullakolta, mutta silloin kun taloa nopealla aikataululla tyhjennettiin remontin alta, niin silloin oli kyllä hymy hukassa. Oli iso työ käydä kaikki talosta löytyvä tavara läpi, kaikki lipastojen laatikoiden tavarat, täydet kirjahyllyt ja astiakaapit. Lajitella kaikki, pikkutaroita myöten, kierrätykseen, ekoroskiin, kirpparille, paikalliseen museoon tai itsellä pidettäväksi. Siinä kun nuppineuloja laatikon pohjilta nyppi, niin meinasi mennä hermot. Emme olisi voineet kipata kaikkia vaan johonkin kaatopaikalle, sillä halusimme säästää talon historiikkia ja irtaimistoa mahdollisimman paljon ja halusin käydä vanhat kirjeet ja valokuvat läpi.



10. Kesän hittibiisi?

Sommaren är kort on aina hyvä muistutus nauttimaan kesän jokaisesta päivästä täysillä!



11. Mikä tekee Sinun / Teidän kesän?

Yhteinen, kiireetön aika perheen kanssa. Saunan terassilla istuminen kylpytakissa auringon laskiessa.


Tulipa monta kertaa mainittua sana "kiireettömyys"... Sitä kohti siis! En nyt laita tätä eteenpäin kenellekään, sillä en ole harmikseni seurannut teidän muiden blogeja yli kuukauteen (mulla on kiinniottamista teidän kuulumisissa :) joten en tiedä kenellä tämä haaste on jo käynyt.


Thanks for the blog challenge Jennulia , KoKoti -blog ! In short, our summer in our summerhouse will be more enjoying life and less working this year... At least this is the plan. Let´s see, if we manage to keep the number of "small" projects in some limits, heh hee :)



Tämä riittää minusta puhumiseen tällä erää,
mutta millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?
Rentoa viikonlopun alkua!
Riikka



15. toukokuuta 2014

Sisustustyynyrakkautta





Mun viimeisin sisustustyynyihastukseni on tässä. Se on TineK Homen ja vienyt täysin mun sydämeni. Sen kalvakka roosa sopii täydellisesti harmaiden sohvien seuraksi ja käärmeennahkakuvio on aavistuksen rock, joten olohuoneen sisustus ei tunnu liian romanttiselta. 
     




Näitähän voisi olla meillä enemmänkin, mutta taidan nyt hillitä itseni ja säästää seuraavan sisustustyynyhankintani syksyyn. TineK:lla oli useampikin upea kuosi ja väri kevät/kesä2014 katalogissaan, kurkkaapa helmikuussa kirjoittamani postaus aiheesta täältä

Omani ostin Säteestä ja heidän kauttaan voi näitä ihanuuksia ja muita TineK:n tuotteita tiedustella!




My latest cushion crush is this TineK Home's rose snake print cushion cover. It goes so perfectly together with the grey chaise longue and the grey sofas in the upstairs livingroom. 


Mä en kuitenkaan lähde tästä sohvalle loikoilemaan, vaan pesemään pyykkiä!
Iloista iltaa sullekin!
Riikka


/blogiyhteistyö, blogcooperation/

Asetelma






Vihreää, valkoista, harmaata ja mustaa. 
Marmoria, betonia, lasia ja puuta. 
Niistä on tämä asetelma tehty.
Ja tää täällä tykkää näistä just nyt.


This still life is made of greens, whites, greys and blacks,
marble, concrete, glass and wood.
I like it.




14. toukokuuta 2014

Omenapuunoksat pullossa





If you can´t make it  - fake it! Tästä englanninkielisestä sanonnasta on tullut melkein mun mottoni, mitä tulee kukkiviin ruukkukasveihin ja leikkokukkiin. Eli kun en saa niitä menestymään tai pysymään pitkään hyvinä maljakossa, niin sitten sijoitan mieluummin rahani silkkikukkiin. Feikkejähän ne ovat, mutta ah niin helppohoitoisia! Ja nykyään niistä on tehty todella aidon oloisia, kuten nämä omenapuunoksat, jotka ostin viimeksi käydessäni Säteessä. Valikoimissa oli todella paljon erilaisia silkkikukkia, ja mä tykästyin näihin kevään kunniaksi.

Vielä kun lisäisi tuohon jo aikoja sitten kirpparilta löytämääni pulloon vettä, niin illuusio olisi täydellinen. Etelä-Suomessa on raportoitu jo kirsikkapuiden kukkivan, oih ja voih, ne ovat niin kauniita! Ja kyllähän minäkin sitten aidot omenapuunoksat taitan pulloon, kun ne kukkimaan täällä Pohjanmaalla alkavat. Aivan varmasti! Mutta siihen asti (ja sen jälkeenkin) nämä feikit ilahduttavat kauneudellaan meidän yläkerran olohuoneessa.


If you can't make it - fake it! And now I'm talking about fake flowers, not faking it in any other way :)


Omenapuun kukkia odotellessa,
Riikka


/ blogiyhteistyö - blogcooperation /

13. toukokuuta 2014

Raparperipiirakkaa ja kuulumisia pitkästä aikaa!




Yli kuukausi on vierähtänyt viime postauksesta! Kyllä aika menee siivillä! Heti aluksi täytyy kiittää teitä ihanat lukijani, ja te satunnaiset kävijät, jotka olette täällä vierailleet ahkerasti vaikkei uusia postauksia olekaan ollut, ehkä olette käyneet lukemassa vanhoja juttujani. Kiittää pitää, sillä huomasin blogin kävijälaskurin hipovan pian 100 000 käynnin merkkipaalua, hurjaa! Se motivoi jatkamaan bloggaamista!


Ja erityiskiitos sinulle, joka nyt olet klikannut itsesi tänne lukemaan pitkästä aikaa meikäläisen kuulumia, etkä ole unohtanut blogiani luovasta tauostani huolimatta <3 


Mitäpä siis tänne kuuluu ja miksi moinen blogipaussi? Syynä oli niinkin arkinen asia kuin kiire: sisustusartesaaniopintojen loppurutistus ennen kesälomaa, kuuden viikon rautakauppaharjoittelu, näyttöihin valmistautuminen, iso sisustusprojekti Seinäjoella asiakkaan toimitiloihin, huvilalla pieni keittiöpuutarhaprojekti ja keväthommia kotona sekä huvilalla ja tietysti tärkeimpänä perhe-elämä. 

Siinä riitti kylliksi ohjelmaa viime kuukaudeksi, niin etten ehtinyt koneella istua kuvia käsittelemässä ja blogia kirjoittelemassa, vaikka kyllä mieli teki monesti. Tärkeä harrastushan tämä blogi on, tämä on minun tapani olla luova. Saa kirjoittaa ja kuvata. Ja täällä tapaa ihania ihmisiä ja teidän kommentit ovat parasta bloggaaamisessa! Minusta ei ole, harmi vaan, maalaamaan vesiväritöitä tai tekemään taidegrafiikkaa, siihen ei taitoni riitä, joten puran tämän taiteellisen puoleni sitten täällä somen ihmeellisessä maailmassa. Tai leipomalla kakkuja ja piirakoita ;)





Kerron lisää kuulumisiamme ja tarkemmin artesaaniopinnoistani ja Seinäjoen sisustusprojektista kuvien kera myöhemmin, mutta nyt pitää jakaa tämän kesän (joko niin voi sanoa?) ensimmäinen suussasulava raparperipiirakka sun kanssasi :) Herahtiko vesi jo kielelle? Tämä mehevä paparperi-mansikkapiirakan ohje löytyy täältä, suosittelen sitä lämpimästi! 

Meinasin ihan huutaa reimusta, kun huomasin meidän huvilan pienessä keittiöpuutarhassa muutaman raparperin varren jo kasvaneen piirakkamittaan viime viikonloppuna! Vietimme äitienpäiväviikonlopun huvilalla ja laitoimme keittiöpuutarhaa uuteen uskoon, jotta sinne saisi kasvamaan hieman salaattia ja porkkanoita, kuvia luvassa siitäkin projektista myöhemmin. 

Jos on täällä blogin puolla ollut hiljaista, niin Instagramissa olen sitten ollut "äänessä", seuraajia on tullut jo upeat muutamaa vaille 300, kaunis kiitos :) Kuten olen jo aiemmin kertonut, Insta on nopeampi tapa välittää kuvia, ja se on sopinut kiireisiin päiviini viime aikoina. Mutta en aio bloggaamista todellakaan kokonaan lopettaa! Huvilakausi on aluillaan, ja paljon kivoja pieniä juttuja aiotaan huvilalla puuhailla tänä kesänä, joten pysyhän menossa mukana ja klikkaa itsesi lukijaksi tai facebook -seuraajaksi tuolta sivupalkista, jos sitä et ole jo tehnyt.


Tämän alakuvan näkivätkin jo Instagram -seuraajani aiemmin tänään päivällä. Tuo lapion muotoinen lusikka on edelleenkin suosikkini kakkujen ja piirakoiden syömiseen. Ostimme niitä puoli tusinaa mieheni kanssa edelliskesänä Toscanan lomaltamme. Pieni pöytäliina on PbHome ja löysin sen Blossomista viimeksi käydessäni. Posliininen pieni leikkauslauta on jo syksyllä ostettu Lundagårdin kaupasta. 








It's been over a month since I wrote my last blog post. I'm not going to quit blogging, no way! This was just a pause because I had so much other things in my life right now, like my interior artisan studies and a big interior design project for my client. And the most importantly I wanted to spend time with my family during the busy weeks. So hang on there, I will post more frequently from now on, I promise! 

The first rhubarb pie tastes the best, don't you think! You can find the recipe here.  



Nyt aion lähteä lapiomaan tuota piirakanpalaa iltapalaksi,
joten iloista iltaa ja mukavaa viikkoa, nähdään pian!
Riikka


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...