7. maaliskuuta 2014

Kotona ollaan!






Pitkäksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta voisi päätellä, että me sitten päätettiin jäädä sinne Alppien rinteille vielä toiseksikin viikoksi, mutta niin ei valitettavasti päässyt käymään. Täällä sateisessa ja kuraisessa kotimaassa ollaan jo oltu hyvä tovi. Olen ollut ahkerana sisustusartesaaniopintojeni kanssa ja  aloittanut harjoittelujakson. 

Bloggaamaan en ole ehtinyt. 

Tai no ehtinyt ja ehtinyt. Instagramiin olen kyllä ehtinyt. Jäänyt suoraansanottuna ihan koukkuun sen mutkattomuuteen. Enpä olisi uskonut! Mä joka vihaan kännykällä nettisurffailua ja kaikkea muutakin pläräämistä ja näpläämistä. Minä?! Koukussa!

Joten klik klik sinne mukaan, jos meikäläisen kuvamaailma kiinnostaa tässä tosielämään pohjautuvassa draamakomediassa nimeltä "Vain tämä yksi elämä". Siellä myös ottamiani kuvia tapettivinkeistä  harjoittelupaikastani. Ja kuvia meidän St. Antonin reissulta.


Ja tuo kuvan laatikko sitten..? Ei liity mitenkään mihinkään, kuva vaan oli kiva, ja noi Habitaresta ostamani mintut vintage Marimekon purkit ovat päässeet jo keittiön avohyllylle ja tuo patsas takanreunukselle. Ja tuo harmaa muovinen matto on edelleenkin keittiömme kaunistus ja pelastus!



We are back home from sunny and snowy St. Anton, Austria. I have had a bit of blogging pause, but been a busy bee on the Instagram. Clik click!!



Rentoa perjantai-iltaa ja odotan näkeväni sut pian Instassa!!

See you all on Instagram!
Riikka





8 kommenttia:

  1. Kuva on tosiaan kiva! Ihanat värit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, minttu kolahtaa taas tänäkin keväänä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia Instagramissa. Upeita maisemia! Itse en ole vielä kyseiseen palvelimeen rekisteröitynyt. Tiedän että jos sinne menen niin sen jälkeen olen koukussa :))
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, alppimaisemat olivat henkeäsalpaavat <3 Insta on koukuttanut mut ihan kiitettävästi, joten varovainen saa olla, jos sinne kirjautuu ;) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Ihanat noi purnukat!! <3


    http://pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on must ;) Iloa sunnuntaihisi <3

      Poista
  4. Ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Johanna, vaikkakin näin sunnuntaita! Mutta toivottavasti naistenpäivä olisi joka päivä, jotta saataisiin maailman naisten elinolosuhteet ja tasa-arvoasiat kuntoon.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...