7. heinäkuuta 2015

Julistearvonta nyt käynnissä!




Onko teillä satanut vai paistanut tänään? Säätiedotus ja sadetutka lupasivat sadetta koko päiväksi, ja aamupäivän satoi melko rankastikin välillä, mutta iltapäivän ja illan on taas aurinko pilkistellyt kylläkin mustien pilvien lomasta. Minä olen keskittynyt sisähommiin, saanut tyhjennettyä huvilan parvelta useamman laatikollisen meidän 6veen (vauvan)vaatteita, leluja ja muuta sinne kerääntynyttä tavaraa valmiiksi kirppiskasseihin, jotka voi kiikuttaa sitten joskus myyntiin. Tunnearvoahan monilla söpöillä pikku potkupuvuilla, nutuilla ja myssyillä oli ja niitä yhdessä ihasteltiin ja ihmeteltiin miten pieni olikaan meidän iso poika joskus ollut. Säilytettävät vaatteet ja lelut keräsin yhteen isoon laatikkoon takaisin sinne parven perukoille.

Aloin myös järjestelemään vielä auringon lymyillessä pilvessä meidän makuuhuoneen sekatavarakaappia, jonne on hamstrattu kaikenlaista tarpeellista hyttysmyrkystä sytytyspaloihin, lasten saippuakuplapurtiloista juhlavampiin kertakäyttölautasiin, hiuslakasta pöytäkynttilöihin, vain muutamia artikkeleita mainitakseni. Ja kaikki tietysti enemmän tai vähemmän epäloogisesti siellä täällä hyllyillä lähinnä hankintajärjetyksessä, joten mitään ei löydä tai muista jo olevan olemassa eli niitä hyttysmyrkkypurkkeja löytyi kolme kappaletta, vaikkei meillä edes juurikaan ole hyttysiä :D Selviäisimme näillä myrkkymäärillä taistelusta voittajina, mikäli hyttyset päättäisivät valloittaa vaikka koko kulmakunnan! Tarpeellinen järjestelyoperaatio siis, jonka aikana löytyi myös muutama "kadonnut" tavara... 

Mutta tämän postauksen pointti ei ollut kertoilla säästä tai siivoilusta, vaan muistuttaa käynnissä olevasta upeasta arvonnasta Raamiin.fi -verkkokauppaan! Klik klik tästä mukaan! Voit voittaa vapaavalintaisen julisteen kotimaisen Raamiin.fi -verkkokaupan valikoimista, eli nyt kannattaa osallistua!


Mukavaa tiistai-iltaa!
Riikka


/ Blogiyhteistyö - Blog collaboration /


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...