Anteeksi ja kiitos!

Teidän lukijoiden jättämät kommentit ovat minulle todella tärkeitä. Vuorovaikutuksellisuushan on se bloggaamisen idea, muutenhan voisin tallettaa ottamani valokuvat kotialbumiini vain omaksi ilokseni. Perusperiaatteeni on ollut, että vastailisin aikaisempaan postaukseeni tulleisiin kommentteihin ennen kuin tai heti sen jälkeen kun postaan uuden jutun. Joten ymmärrät järkytykseni (okei, ehkä vähän liian dramaattinen sana, mutta kuvastaa tunnetilaani) kun hoksasin, ettei kännykälläni mobiilisti kirjoittamani vastaukset  aiempien postauksien kommentteihin olekaan tulleet näkyviin, vaan ne ovat kadonneet jonnekin bittiavaruuteen. Arg!! Pahoittelen tapahtunutta, ja nyt on kaikkiin  kommentteihinne vastattu, ja pyydän, että jätätte vastakin ihania kommenttejanne! Keltainen neste ei siis ole vallannut korvieni välitilaa, vaikka siellä ehkä tyhjää olisikin. 

Toisaalta, en kyllä ole täällä mikään malliesimerkki aktiivisesta yhteydenpidosta. Lähipiirini tietää, etten ole todellakaan whatsup -sukupolven kasvatti, eli en välttämättä vastaa tekstariinkaan sillä siunaaman sekunnilla kun kännykkäni piippaa. Olen varmaan jotenkin jäänyt henkisesti sille "kirjoitetaankirjetuoksupaperillerauhassajaajankanssajaliimataankuoreenhuolellavalittupostimerkki

jajäädäänodottelemaanvastaustanoinkuukaudensisäänjosonhyvätuurijakirjekaverionnopeavastaamaan". Ja sitten mä tietysti unohdan laittaa sen kirjeen postiin kun arki on niin härdelliä ja se kirjekuori tuoksupapereineen pyörii ensin eteisessä piirongin päällä, sitten mun käsilaukussa ja viimeiseksi auton etupenkillä muutaman viikon, ennenkuin hoksaan kiikuttaa kuoren lähtevien laatikkoon. Mutta aikeeni ja tarkoitukseni tekojen (tekemättömyyksien) takana ovat hyvät ja ajattelen paljon ystäviäni, vaikken yhteyttä pitäisikään. Nykymeno on niin hektistä, ettei perässä meinaa pysyä. Ehkä kvarttaaliELÄMÄ on nyt trendikästä? Onko sulla samoja aikakäsitykseen liittyviä oireita?

Ystävyydestä ja yhteydenpidosta puheenollen, olin viikonloppuna Jyväskylässä Palokan yläasteen luokkakokouksessa. Oli hauska nähdä kuutisenkymmentä tuttua kasvoa ja ystäviä parinkymmenen vuoden takaa ja kuulla kuulumiset. Hyvin oli tunne kaveruudesta säilynyt ihan jo päiväkodista ja ala-asteelta lähtien kaikki nämä vuodet, vaikkei oltukaan yhteyttä pidetty kuin muutaman kanssa. Tunnelma juhlissa oli iloinen, rento ja sydämellinen. Iso kiitos vielä järjestäjille!

Seuraavaksi sisustushuomiota kiinnitetään pääsiäiseen.

Tuleeko sinun laitettua paljon pääsiäiskoristeita esille?

Oletko jo kylvänyt rairuohon? 

Onneksi vielä ehtii...

Postauksen kuvissa on yksinkertainen kattausidea pääsiäispöytään. 
Höyhenet ovat niin kauniita!
Riikka