Keväinen koulutaulu

ENNEN:

Riikka / K O T I L A

JÄLKEEN:

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Jaa-a. Onkohan tämä nyt tätä bloggaamisen aiheuttamaa todellisuusharhaa, kun jo helmikuun alussa täällä intoilen, että vois pikkuhiljaa alkaa kevät näkyä meillä kodin sisustuksessa...

...vai tapahtuuko tätä ihan todellisessakin elämässä, siis sitä että alkaa jo tässä vaiheessa talvea (joka ei mielestäni ole edes vielä kunnolla alkanutkaan) sisustamaan kevättä? Siis tapahtuuko tätä niissä kodeissa, joissa kuuma kaurapuuro tuoksuu ihan nenään asti eikä näy vain näytöllä kauniissa kuvissa (eikä sitä kutsuta nimellä raakaruoka). Kaukana trendeistä ja kuvakulmista...

Blogeissahan joulu alkaa syyskuussa, kevät tammikuussa, kesä maaliskuussa ja heinäkuun helteillä me ne aikaiset madonnappaajaajat jo postaavat tulevan syksyn trendiväreistä...

Aiheutammeko me bloggaajat, tiedostamattamme, ennakoivalla asenteellamme sisustusstressiä lukijoillemme ja/tai kanssabloggaajillemme..?

Noh, olimitenoli, 

postaan tietoisesti aiheesta " Keväinen koulutaulu".

Ja älkää nyt stressaantuko,

jos teillä(kin) vielä roikkuu jouluiset talviset paperitähdet ikkunoissa...

Rentoa perjantaita,

Riikka

Johanna Koon kotona: valokuvaaja Katja Lösönen

Photo by Riikka / K O T I L A

Kylläpäs tämä viikko on taas karannut käsistä kuin kouluttamaton hevonen! Hirvee saamattomuuden tunne valtaa näin loppuviikosta kun aamu vaihtuu illaksi ennenkuin on ehtinyt päästä hommissa alkuun ja päivän TO DO -lista on pidempi kuin HAVE DONE -lista. Mutta mitäs tässä marisemaan, kun päivät ovat pidentyneet huikeesti ja aurinkoakin on saatu täällä Pohjanmaalla muutamana päivänä taivaan täydeltä niin, että meidän 4veekin huomasi eron muutaman vuoden elämänkokemuksellaan ja kysyi jo että joko nyt on kesä :) 

Maanantaina istuin auton ratissa neljä ja puoli tuntia ja kilometrejä kertyi jotain 370km, kun kävin ensin päivällä opiskelemassa Toholammilla ja sitten ajelin illaksi Vaasaan ja sieltä päivän lopuksi tunnin ajomatkan kotiin. Mä olen niin tottunut ja tykkään pitkistä automatkoista, etten viitsi edes takkia ottaa pois alle kolmen tunnin etapeille ;) Eikä se ollut kyllä yhtään turhaa audilla ajoa, sillä opinnoissa käsiteltiin sisustussuunnittelussa niin toimivaa ja helppoa SketchUp -piirto-ohjelmaa (onko tuttu?) ja ilta vierähti sitten mahtavassa seurassa Löytö -blogin Johanna Koon kauniissa kodissa, jossa nämä postauksen kuvat on otettu. 

Johanna oli kutsunut meitä Vaasalaiset bloggarit -facebookryhmäläisiä tapaamaan vaasalaisia osaajia eli valokuvaaja Katja Lösöstä ja toimittaja Anna Söderlundia, jotka ovat tehneet paljon upeita sisustusjuttuja mm. Avotakkaan. 

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Ilta oli oikein onnistunut ja todella hauska! Mun räpsimiset kameran kanssa jäivät vähille, sillä halusin keskittyä kuuntelemaan ja katselemaan Katjan näyttämiä kuvia ja kaksikon kertomuksia lehtikuvauksista upeista pohjalaiskodeista, kuten Likaisen Parketin Netta-Natalian luona.

Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A

Paikalla olivat (oik.): Pieni Lintu, Jonna Unelmista totta, Johanna Koo Löytö ja Sannis After the Storm, Anna ja Katja ja mä istuin tuossa kiikkustuolissa.

Photo by Riikka / K O T I L A

Ilta sisälsi paljon mielenkiintoista puhetta bloggamisesta, sisustuskuvaamisesta, sisustusjuttujen tekemisestä ja kasan Katjan inspiroivia kuvia. Oli ihan kissanpäivät päästä mukaan tällaiseen iltaan mielettömen osaajien, mukaanluettuna paikalliset bloggarikollegat, kanssa!

Photo by Riikka / K O T I L A

Kotimatkalla aivot työstivät kokemusrikasta päivääni niin kovaäänisesti, että piti ihan sulkea radio häiritsemästä omien ajatusten kuuntelua. 

Photo by Riikka / K O T I L A

Sain jossain Kaitsorin kohdalla ahaa -elämyksen auton ratissa niin että ihan kyyneleet tulivat silmiin. Tajusin, että valokuvaus on ollut mun kiinnostuksen kohde kaikista pisimpään elämäni aikana ja hoksasin miksi tunnen siihen niin suurta intohimoa. Kamera symboloi jonkinlaista pysyvyyttä mun myllerryksiä ja muutoksia täynnä olleessa elämässäni. Kaikenlaiset muut harrastukset ja elämänvaiheet ovat tulleet ja menneet, mutta linssin läpi olen tuijottanut maailmaa jo puolet elämästäni ja tallentanut ne ylämäet ja alamäet ja elämänkokemukset valokuviksi. 

Tämä rakas harrastus alkoi kirjaimellisesti joskus viime vuosituhannella, kun mun kymmenen vuotta vanhempi siskoni ja hänen miehensä olivat kiinnostuneita valokuvauksesta, joten imeydyin heidän vanavedessään valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan. Lukioaikoina mulla oli avaimet koulun pimiöön, jossa kehittelin mustavalkokuvia ja laitoin niitä, muistatteko vielä, narulle kuivumaan pyykkipojilla - voin vieläkin haistaa sen litkujen hajun. Silloin otin kuvia kavereistani, hevosestani ja lemmikkieläimistäni, muutamia otoksiakin on vielä tallella. Olen aina nauttinut erityisesti valokuvataiteesta ja -näyttelyistä (toinen kiinnostuksen kohteeni on grafiikka). 

Sitten tuli digiaika, ja kuvaaminen helpottui huomattavasti. Harrastustani en ole vuosien saatossa kehittänyt teknisesti mitenkään eteenpäin, vaikka olenkin kuvannut omaa lähipiiriäni ihan tuhottomasti. Muutama vuosi sitten innostuin bloggaamisesta juurikin siitä syystä, että sain ottaa (sisustus)kuvia ja julkaista niitä. Rakastan nyhrätä kuvakulmien ja sommittelujen kanssa vaikka koko päivän.

Nyt olisi siis korkea aika kuunnella omaa syvintä draivia ja kehittää osaamistani kuvaamisen saralla, sillä olen ihan tietämätön kameran teknisistä säädöistä. Mutta kummasti sitä kelpo kuvia saa ihan kokeilemalla näillä täysautomaattikameroilla, paitsi ettei niitä voi verratakaan ammattilaisten otoksiin! Joten siinä mun uudenvuoden lupaus, opettelen tänä vuonna kameratekniikkaa ihan omaksi ilokseni (ja lisäksi kuntoilen enemmän).

Tulipas tilitys,

Riikka :)