Hei pitkästä aikaa! (eli syyt blogitaukoon)

Huhuuuu..?! Onko siellä ketään..?! 

Kylläpä kaksi kuukautta meni nopeasti ja ihan vahingossa! En ollut suunnitellut pitäväni näin pitkää blogitaukoa. Melkein päivittäin oli ajatuksissa erilaisia postausideoita ja valokuvasinkin paljon, mutta siitä eteenpäin eivät postaukset edenneet, koska en löytänyt aikaa kuvien käsittelyyn ja kirjoittamiseen. Joten kun tunnit, voimat ja hyvä tahtokaan eivät riittäneet arjen viedessä mukanaan päivittämään blogia, niin siinä ei auttanut räpistellä. Viimeksi kun postasin oli loppukesä ja nyt on alkutalvi, eli syksy meni (blogin vinkkelistä) menojaan! 

Viimeiset kaksi kuukautta eivät kyllä ole olleet meikäläiselle mitään laakereilla lepäämistä. Pääosa hereilläoloajasta on mennyt työn merkeissä, sillä aloitin sisustusartesaani opintoihin ottamani opintovapaan jälkeen uudessa tosi mukavassa työpaikassa, vaikkakin samalla työnantajalla ja samalla työnkuvalla, mutta silti syksyn alku oli haasteellinen ja paljon on ollut uuden oppimista, mikä on vienyt energiaa. Lopun ajan 24 tunnistani annoin perheelle ja omalle levolle. Olen päättänyt syksyn aikana myös pitää täysin laiminlyödystä kunnostani huolta aiempaa paremmin, joten olen aloitellut käymään kuntosalilla jo muutaman kerran verran viiden vuoden tauon jälkeen. Tässä yhtälössä ei jäänyt aikaa bloggaamiseen, sillä minusta ei ollut mihinkään älylliseen toimintaan enää lasten nukkumaanmenoajan jälkeen vaan kaadun itsekin sänkyyn. Olen myös ihan tarkoituksella varjellut lepoaikaani, sillä se helposti hupenisi sähköpostin lukemiseen ja tietokoneella istumiseen. 

Sitten syysloman koittaessa, kun työ ei enää vienyt niin paljon aikaani, ison osan energiastani söi mielessä pyörineet viime syksyn tapahtumat ja vuosipäivän aiheuttama parin viikon totaalinen lamaannus ja suru. Suruun lääkkeeksi ei auta muu kuin aika ja rakkaat ihmiset ympärillä. Jos ei olisi elämässä pimeitä öitä, ei osaisi ihastella auringonnousuakaan ihan samalla kiitollisuudella.

Ja vielä yksi syy blogitaukoon taitaa löytyä mun hitaasta tavasta tehdä yksittäistä postausta. Tiedän, että kun koneen avaan, niin siinä vierähtää iloisesti tunti jos toinenkin ennenkuin postaus on mielestäni julkaisukelpoinen. Vaikka kirjoittaminen sinänsä on mulle helppoa, niin käytän silti ihan luvattoman paljon aikaa tekstin ja kuvien muokkaamiseen ja siihen täytyy tulla nyt tietoinen muutos - toivottavasti laadun kärsimättä ;) Instagram on osoittautunut siinä suhteessa nopeammaksi ilmaisukanavaksi, ja kännykkä on aina mukana toisin kuin läppäri, joten sinne tulee laitettua kuvia useastikin.

...........   ....   ...........

Päätin tarkastella ajankäyttöäni muutenkin nyt kun syksyn alun rumba on takana ja ottaa siihen uusia suuntia. Päädyin raivaamaan kalenterista aikaa tälle rakkaalle blogiharrastukselleni, siihen älylliseen kellonaikaan. Tästä jatketaan nyt sitten etiäpäin kohti mun lempparia eli joulunaikaa, jipii! Ja paljon on taas mukavia yhteistyöjuttuja jo tiedossa, iso kiitos vielä tässä ihanille yhteistyökumppaneilleni Säteelle, Amalialle, Tarja Ritari Designille ja Jurliquelle !

It's been two months since my last blog post. Gosh, time flies! This autumn I have mainly spent my time on my new job and with my family, so it has been quiet in here. Thus, I have been active on Instagram, so check my latest there! But from now on I`m going to post more frequently, I promise, so see you soon!

Ja ihan mahtavaa, että sinä siellä luet mun juttujani, 

kiitos kun olet lukijani <3

Ja sydämellinen kiitos teille 40 000nnelle,

jotka olette tilastojen mukaan täällä käyneet viimeisen kuukauden 

aikana postausten puutteesta huolimatta!

Riikka

PS. Muuten, eikö ole aika mielenkiintoista, että meille kaikille on annettu ihan samat 24 tuntia vuorokauteen ja miten eri tavoin ne voi käyttää ja saada aikansa riittämään niihin itselle tärkeisiin asioihin? Ja kuinka tuntuu siltä että jotkut saavat ne riittämään paremmin kuin itse, siis olemaan urallaan etenevä, innovatiivinen ja yliahkera työntekijä, läsnäoleva perheellinen ihminen, tehokas ja siisti pullantuoksuinen kodinhengetär ja aikaansaava luova yksilö harrastustensa parissa sekä kuntoilemaan  yli suositusten, kaikki samoilla meille annetuilla tunneilla ja vielä nukkumaankin kunnon yöunet. Ja se sama yli-ihminen ehtii vielä jossakin välissä nimikoimaan kauniilla käsialalla ne lapsen tarhavaatteet sillä pesunkestävällä tussilla! Vai pystyykö tähän kaikkeen kukaan? En tiedä. Minä en. Ja minä myönnän sen, aina enemmän tai vähemmän jokin osa-alue jää vähemmälle huomiolle, kuten ne meidän muksun tarhavaatteet...

Miten sinä saat päivän tunnit riittämään? Oletko tyytyväinen siihen, miten aikasi käytät vai haluaisitko muutosta? Pystytkö karsimaan sellaiset asiat kalenteristasi, jotka vievät paljon aikaa, mutta eivät anna mitään? Aiheuttaako tämä nykyajan selfie-orientoitunut, todellisuudesta rajallisen kuvan antava somemaailma lisää painetta täydellisyyden tavoitteluun elämän joka osa-alueella? Vai onko se meihin sisäänkirjoitettu tarve, aikakaudesta riippumaton, jota koki jo 50-luvun tärkintuoksuinen papiljottipäinen tiimalasivartaloinen viiden lapsen äiti kiiltokuvankauniissa amerikkalaisessa perheidyllissä?