23. elokuuta 2013

Juthbackamarknaden 2013

Photo by Riikka / K O T I L A

Tänään perjantaina 23.8. klo 16 alkavat taas Juthbackan markkinat täällä Uudessakaarlepyyssä. Suomen suurin ulkoilmakirppis on auki läpi yön aina huomiseen lauantaihin klo 16 asti. Viime vuonna myyjiä oli yli 800 ja kävijöitä n. 30 000. Huikeaa! Lisätietoja tapahtumasta ja kuvia aiemmilta vuosilta löydät vanhasta blogistani ja tapahtuman virallisilta sivuilta.

Voitte siis kuvitella, että meidän pikkukaupunkimme on todellakin täynnä vilskettä tänä viikonloppuna :) Aion ottaa varaslähdön, kuten viime vuonnakin, ja käydä työmielessä kameran kanssa kiertämässä aluetta jo nyt päivällä. Tosimyyjät ovat laitelleet kojujaan pystyyn alueella jo eilen, joten parhaat löydöt nappaa se kuuluisa aikainen lintu.

Perheen kanssa kiertelemme kirppis- ja myyntipöytiä yhdessä sitten iltapäivän ja illan. Markkinatunnelma kasvaa iltaa kohden, jolloin valtava rompetorialue kuhisee ihmisiä kuin muurahaispesä. Pääasia meillä paikallisilla taitaa olla tuttujen näkeminen, vaikka hyvät kirppislöydöt kyllä ilahduttavat ainakin minua.

Tänä vuonna olen tehnyt pyhän päätöksen, etten mitään isompaa aio ostaa. Paitsi jos löydän hienoja vanhoja valaisimia, niin voisin meidän sisustuksesta löytyvän muutaman persoonattoman valaisimen vaihtaa hieman yksilöllisempään ratkaisuun ja laittaa puolestani omani kirppikselle ;)

Hyvien löytöjen toivossa,
Riikka



2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogillesi, täällä ollaan edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Kerttunen, hienoa että löysit tänne <3

      Kävin jo lueskelemassa sun blogipostaukset kesän ajalta kun olin blogitauolla, etten jää mistään paitsi (en vaan tainnut jättää kommenttia, mun täytyy aktivoitua tässä lajissa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...