22. elokuuta 2013

Lehtijuttua tulossa

Photo and Styling by Riikka / KOTILA

Kesä yleensä on aikas hiljaista aikaa sisäsisustamisen saralla, ainakin meillä. Katse vaan suuntautuu ikkunoista ulos ja jalka laputtaa pihamaalle säällä kuin säällä. Huvilan pihalla on tehty monta projektia, kerron niistä myöhemmin.

Tänä kesänä saimme kuitenkin paljon aikaan myös sisustuksen osalta sekä kotona että huvilalla, sillä hyvänä motivaattorina olivat lehtikuvaukset.

Jutuntekijä, ihana Ilona otti muhun yhteyttä blogini kautta jo keväällä, ja kyseli mahdollisuutta tulla tekemään juttua meiltä. Klikkaa tästä Ilonan blogiin, josta löytyvät hänen yhteystiedot, jos sua kiinnostaa lehtijutun tekeminen teidän kotoa!

Olihan se yhteydenotto imartelevaa, mutta emmin kyllä aika pitkään.  Meillä kun ei oikein mikään huone ollut puolivalmista pidemmällä ja tiesin työmääärän olevan valtavan, että nurkat saataisiin kuvauskuntoon. Ilona kuitenkin lupasi, että kuvaaja Hanne osasi hyvin rajata epäkohdat pois kuvista, joten suostuin muutama viikko sitten avaamaan heille ovet sekä meille kotiin ja että huvilalla. Onneksi lähdettiin mukaan tällaiseen juttuun, se oli hieno kokemus! Kerron teille sitten lisää yksityiskohtia, kunhan lehtijuttu on tulossa uunista ulos!

Perfektionistina en osannut jättää kuvakulmien ulkopuolellekaan siivoamattomia ja sisustamattomia alueita. Joten vaikka aloitimme mielestämme jo hyvissä ajoin, huhkimme silti hommia öitä myöten - kiitos projektin loppuunsaattamisesta vielä äidilleni, joka hälytettiin apuun muutama päivä ennen kuvauksia. Mutta tulipahan kerralla valmista :) Laitan kuvia tekemistämme muutoksista tänne teillekin.

Huvilan olohuoneeseen vaihdoimme sohvapöydän, mitä oli jo pitkään suunniteltu (vaan eipä oltu tehty, aijai sisustussaamattomuuttani!). Pöytänä oli aiemmin Ikeaa, klik tästä vanhaan kuvaan. Kummasta tykkäät enemmän?

Tiesin, että kotimme ulkovaraston vintiltä oli paljon vanhoja laatikoita, joissa oli aikoinaan lähetetty tavaraa, mutta emme olleet jaksaneet niitä kaivella kaiken rojun keskeltä. No, onneksi nyt saatiin samassa kiireessä tarpeeksi motivaatiota siivota ulkovarastokin ;) Kuurasin laatikoita mäntysuovalla, tolulla ja juuriharjalla, jolloin pahin ajan patinoima haju saatiin häviämään. Pienet renkaat löytyivät nikkarinhuoneesta, ja laitoimme ne kuvausten ajaksi, mutta koska niissä ei ole jarruja, niin ne pitää vielä vaihtaa jarrullisiin yksilöihin.

We changed the coffee table at our villa´s living room, what do you think? The old wooden boxes needed some serious scrubbing before the old smell disappeared. The motivation to this change came from the fact that a Finnish magazine wanted to do an article of our house and villa. I´m so excited and cant´t wait to see the photos by a professional photographer!


Lehtijuttua jännittäessä,
Riikka




12 kommenttia:

  1. Teillä on laitettu oikein kunnolla hihat heilumaan. Hienolta näyttää. Varmasti lehtijuttu toimii loistavana motivaattorina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Lehtijuttu oli mitä loistavin motivaattori, suosittelen :)

      Poista
  2. Uuteen blogiin seurattu! :) Lehtijuttua odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit!! Mä jännitän jo todella sitä juttua...

      Poista
  3. Heipparallaa ja tervetuloa "takaisin" uuden blogin kanssa! Blogin ulkoasu on kaunis ja raikas, tykkään tästä kovin : )Ja juu, päivät ja yöt ennen lehtijutun kuvauksia ovat tosiaan työtä vuorotta - hyvin on vielä itselläkin ne hetket muistissa ; ) Kivaa syyskesää sulle ja bloggailuintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, mukava kun te ihanat toivotatte tervetulleeksi takaisin, sillä olitte mielessäni monituisia kertoja kesän aikana, ja oli ihan jo ikävä tänne blogimaailmaan, niin pitkältä ajalta tuo ero jo tuntui ;)

      Sullakin siis mukavat muistot siivous- ja järjestelyrumbasta ennen lehtikuvauksia ;) Mutta kyllä kannatti, kiva sitten nähdä ammattilaisen otteella otetut kuvat omasta huushollista!

      Poista
  4. Moikkista,
    Ihanaa, että olet back! :)
    Ja uusi blogi näyttää oikein Riikkamaisen tyylikkäältä.
    Mä kanssa nyt odotan innolla teidän lehtijuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello darling, so gooood to be back <3 Ja kiitos ulkoasu-kommentista!! Vinkkaan sit kun se juttu tulee tuutista ulos, iiiks ;)

      Poista
  5. Hieno uusi blogi ja kiva päästä taas seurailemaan pävityksiäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SH, mukava kun tulit tänne uuden blogin puolelle!! Kesällä tallentui monta juttua kameralle, joten aiheita ainakin riittää päivityksiin :)

      Poista
  6. Kiva kun löysin tänne, ja kivalta näyttää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...