23. maaliskuuta 2015

Anteeksi ja kiitos!





Teidän lukijoiden jättämät kommentit ovat minulle todella tärkeitä. Vuorovaikutuksellisuushan on se bloggaamisen idea, muutenhan voisin tallettaa ottamani valokuvat kotialbumiini vain omaksi ilokseni. Perusperiaatteeni on ollut, että vastailisin aikaisempaan postaukseeni tulleisiin kommentteihin ennen kuin tai heti sen jälkeen kun postaan uuden jutun. Joten ymmärrät järkytykseni (okei, ehkä vähän liian dramaattinen sana, mutta kuvastaa tunnetilaani) kun hoksasin, ettei kännykälläni mobiilisti kirjoittamani vastaukset  aiempien postauksien kommentteihin olekaan tulleet näkyviin, vaan ne ovat kadonneet jonnekin bittiavaruuteen. Arg!! Pahoittelen tapahtunutta, ja nyt on kaikkiin  kommentteihinne vastattu, ja pyydän, että jätätte vastakin ihania kommenttejanne! Keltainen neste ei siis ole vallannut korvieni välitilaa, vaikka siellä ehkä tyhjää olisikin. 

Toisaalta, en kyllä ole täällä mikään malliesimerkki aktiivisesta yhteydenpidosta. Lähipiirini tietää, etten ole todellakaan whatsup -sukupolven kasvatti, eli en välttämättä vastaa tekstariinkaan sillä siunaaman sekunnilla kun kännykkäni piippaa. Olen varmaan jotenkin jäänyt henkisesti sille "kirjoitetaankirjetuoksupaperillerauhassajaajankanssajaliimataankuoreenhuolellavalittupostimerkki
jajäädäänodottelemaanvastaustanoinkuukaudensisäänjosonhyvätuurijakirjekaverionnopeavastaamaan". Ja sitten mä tietysti unohdan laittaa sen kirjeen postiin kun arki on niin härdelliä ja se kirjekuori tuoksupapereineen pyörii ensin eteisessä piirongin päällä, sitten mun käsilaukussa ja viimeiseksi auton etupenkillä muutaman viikon, ennenkuin hoksaan kiikuttaa kuoren lähtevien laatikkoon. Mutta aikeeni ja tarkoitukseni tekojen (tekemättömyyksien) takana ovat hyvät ja ajattelen paljon ystäviäni, vaikken yhteyttä pitäisikään. Nykymeno on niin hektistä, ettei perässä meinaa pysyä. Ehkä kvarttaaliELÄMÄ on nyt trendikästä? Onko sulla samoja aikakäsitykseen liittyviä oireita?

Ystävyydestä ja yhteydenpidosta puheenollen, olin viikonloppuna Jyväskylässä Palokan yläasteen luokkakokouksessa. Oli hauska nähdä kuutisenkymmentä tuttua kasvoa ja ystäviä parinkymmenen vuoden takaa ja kuulla kuulumiset. Hyvin oli tunne kaveruudesta säilynyt ihan jo päiväkodista ja ala-asteelta lähtien kaikki nämä vuodet, vaikkei oltukaan yhteyttä pidetty kuin muutaman kanssa. Tunnelma juhlissa oli iloinen, rento ja sydämellinen. Iso kiitos vielä järjestäjille!


Seuraavaksi sisustushuomiota kiinnitetään pääsiäiseen.
Tuleeko sinun laitettua paljon pääsiäiskoristeita esille?
Oletko jo kylvänyt rairuohon? 
Onneksi vielä ehtii...

Postauksen kuvissa on yksinkertainen kattausidea pääsiäispöytään. 
Höyhenet ovat niin kauniita!
Riikka




8 kommenttia:

  1. Hahaa, täällä myös yksi kunnon vanhanajan kirjeiden kannattaja! Unohdit ne "olet mulle tärkeä" tarrat, joita sai liimailla vielä merkin lisäksi kuoreen :D Järkyttävää, että kirjeistäkin on tulossa katoava kansanperinne.

    Olen itse yrittänyt viime vuosina ottaa sellaisen "slow down" asenteen puhelimien ja pädien sun muiden kanssa ja pari kertaa on melkein poliisit soitettu perään, kun en ole tarpeeksi nopeasti vastannut puhelimeen :D Ihmiset lähes pakotetaan laitteiden orjaksi...takahipiän mummorievutkin yritetään koukuttaa nettipankin syövereihin...niin se vaan on.

    Älä ota ressiä vastaamisesta sinäkään, kaikki varmasti ymmärtävät, että bloggaajilla on muutakin elämää ja aina ei vain ehdi hetijustkohta vastaamaan :) Aurinkoista viikonaloitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta kommentista ja ymmärryksestä bloggarin muutakin elämää kohtaan <3 Kiva kuulla että täällä on muitakin vanhanajan kirjeiden kannattajia 😊 Nuo tarrat olin ihan unohtanut! Ja elämäntahdin hidastaminen on ihan luksusta! Netti ja some ovat koukuttavia ja ymmärrän hyvin nuoria, jotka kommentoivat koko ajan facessa toistensa tekemisiin kesken oppituntien tai yömyöhiin. Iloa viikkoosi!

      Poista
  2. Anonyymi23/3/15

    Hep hei....ei mitää ressiä ,voin vain kuvitella kuinka kiirettä sullakin pitää kun tuota väliä surffailet. Olen useasti miettinyt kuinka sitä ennen jaksoi nin paljon kaikkea töiden lisäksi, mutta .......Niin ja pääsäistä lähdemme viettämään Jyväskylään , että olen nyt jo nauttinut keväänvihreästä.niin ja tietty suklaamunista:)t. Marita.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olet Marita jo aloittanut pääsiäisestä nauttimisen ajoissa :) Kyllähän minä sitä aikaa saan autossa viettää viikossa, kun kaksi tuntia tulee päivässäkin, mutta onneksi tykkään ajamisesta. Se on sitä mun omaa aikaa, radio soi ja ajatukset rullaa kuin autonpyörät! Ressitöntä viikkoa sullekin <3

      Poista
  3. Hih, vai olet sinäkin täältä lähtöisin, hauska tietää :)

    Minulle kävi joskus sama puhelimella vastaillessani kommentteihin ja lopulta löysin kadonneet tekstini roskaviesteistä..kurkkaa onko sulla sama juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Palokan tyttöjä, vanhempani asuvat siellä edelleenkin ja heidän luonaan olin viikonloppuna. Olihan se hauskaa, kun lähdimme ystäväni Hannan kanssa kuin silloin yläasteikäisinä isän autokyydillä bileisiin :)

      Hyvä kun vinkkasit tuon roskapostikansion, en ole sitä avannut aikoihin ja kävin sinne nyt kurkkaamassa. Sieltä en mun viestejäni löytänyt, mutta yli 6000 muuta viestiä siellä odotti lukijaa :D Onneksi kaikki viestit näyttivät olevan roskapostia, eli hyvin toimii suodattimet!

      Iloista viikkoa Eija!

      Poista
  4. Anonyymi23/3/15

    Hei, vähänkö ihana toi höyhenkattaus idea!
    Nappas ja osui.
    Pääsiäistä odotellessa nautitaan näistä säistä, siinä uskossa ett pääsiäisenä kelit on Upeat.
    Mukavaa viikkoa sinulle!
    Ulla koo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun yksinkertainen idea kolahti! Eihän sitä välttämättä paljon tarvitse kotia koristella, pienillä jutuilla saa jo pääsiäistunnelmaa.

      Taisin Ulla nähdä sut tänään käytävällä, olitko meidän talossa käymässä..? Viimeksi kun nähtiin ei ehditty paljon kuulumisia vaihtaa, olisi ollut mukava rupatella pidempäänkin!

      Toivotaan todellakin, että pääsiäisenä olisi upeat ulkoilukelit!
      Hyvää viikkoa sulle <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...