27. toukokuuta 2015

Perunoiden idätystä ja viljelysuunnitelmia







Aiotko sinä istuttaa perunaa tänä kesänä? Missä sinun palstasi sijaitsee? Vai viljeletkö kerrostalon parvekkeella? Kotiliedessä oli juttua, että perunat voi kasvattaa vaikka ämpärissä! 

Meidän huvilalla kokeiltiin perunan viljelyä pienimuotoisesti ensimmäistä kertaa viime kesänä, kun alakuvan kasvatuslaatikot saatiin rakennettua. Kesän ja syksyn sato kaikkineen yllätti iloisesti, joten innoissamme odotamme jo pienviljelijän kesäpuuhia. Eilen kerroinkin, että siemenperunat ovat olleet jo muutaman viikon itämässä ja odottavat nyt pääsyä muhevaan multaan. EDIT: Kuvat on otettu ennen idätystä :)





Monenlaiset siemenet on myös ostettu valmiiksi, kaikkia ei edes tässä kuvassa näy. Nuo kukat päätyvät näillä näkymin kotipuutarhaan eikä huvilalle. Unelmani olisi pystyä poimimaan kesäkimppuja maljakkoon omasta puutarhasta, se olisi ihan huippujuttu!




Viime kesänä laitoin yrttejä kasvamaan myös Kekkilän jalalliseen viljelylaatikkoon, jossa ne viihtyivät hyvin. Olen todennut, että mitä isompi multavara, sen parempi, sillä vaikka pienemmät ruukut ja laatikot, kuten yläkuvassa olisivat sisustuksellisesti kauniita, niin niissä yrtit ja kesäkukat tahtovat kesähelteillä kuivua, jos kukaan ei ole niitä alituiseen kastelemassa. Viljelylaatikossa kokeilin myös tomaatin kasvatusta, mutta sato jäi niin myöhälle syksyyn, ettei tomaatit ehtineet kunnolla kasvaa. Tänä vuonna aion laittaa tomaatit aurinkoisempaan paikkaa, eli kokeilut sillä saralla jatkuvat :)






Kiitos teille kaikille Kesäpesä -kirjan arvontaan osallistuneille, 
arvontahan päättyi viime yönä.
Suoritan arvonnan mahdollisimman pian
ja vastailen myös teidän ihaniin kommentteihinne viime postauksiin <3

Iloa keskiviikkoosi, 
vaikka meillä ainakin on kaatosadeaamu!
Riikka



6 kommenttia:

  1. Anonyymi27/5/15

    Ihanan kesäisiä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, ihana katsella viime kesän kuvia, niin pääsee hyvin kesätunnelmiin! Vielä kun saataisiin lämpöä lisää :)

      Poista
  2. Kauniita kesäkuvia <3 Me saatiin viime syksynä kasvihuoneprojekti viimeistelyä vaille valmiiksi, joten sen suomaa satoa odotellaan sitten syksyksi :) Kiva kokeilla aina kaikenlaista uutta. Pinaattia, perunaa ja porkkanaa sekä lukuisia maustekasveja meillä on joka kesä ollutkin sekä kasvimaalla että viljelylaatikoissa kasvamassa. Nuo yksivuotiset kesäkukat ovat kyllä kauniita sitten, kun avautuvat täyteen loistoonsa heinä-elokuussa. Niistä saakin ihania kesäkukkakimppuja tehtyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru <3 Ihanalta kuulostaa teidän kasvihuoneprojekti ja sen satoa onkin sitten jännittävää odotella! Pinaatin kasvatusta en ole kokeillut, onkohan se vaikeaa..? En ole ehtinyt vielä(kään) kylvää kukkasiemeniä maahan, toivottavasti ne kukkivat ennen syyskylmiä :) Iloista kesän alkua sinne!

      Poista
  3. Perunat voi tosiaan laittaa melkein mihin vain kasvamaan!
    Kasvatuslavat ovat helppoja ja siistejä.
    Ihana tunnelma teillä...siitä kaatosateesta huolimatta!
    Lempeitä toukokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä Susanna <3 Mukava kun pienviljelystä on tullut trendikästä, niin useammat uskaltautuvat kokeilemaan viljelyä vaikka kerrostalon parvekkeella ja lapsetkin saavat kokemuksia omien vihannesten viljelystä :) Iloa kesääsi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...