30. marraskuuta 2014

Jouluista takanreunuksella












Meidän jouluun ei kuulu tänä vuonna yleisvärinä punainen, joten luon joulusisustuksen muista jutuista kuin punaisesta väristä. Teen pöydille, hyllyille ja takanreunukselle asetelmia poronsarvista, kynttilöistä, tuikuista, hunajakennokoristeista, oksista, havuista ja muista luonnonmateriaaleista. Lisään sekaan muutamia talvisia koristeita ja blingblingiä saadakseni tarvittavaa juhlavuutta. Lapset sisustavat huoneensa jouluisiksi ihan oman mielensä mukaan, joten ne ovat punaisia tonttuvaltakuntia ja niin pitää ollakin! Muuten, valokuvien valonmäärä on mitä on tällä kaamoskaudella, kun kuvaan vain luonnonvalolla.


Nojatuoleihin laitan tänään taljoja ja ihania uusia koristetyynyjä. Toivottavasti ehdin saamaan kaiken valmiiksi ja kuvaamaan ennen kuin lähdemme iltapäivällä viettämään perinteistä pikkujoulua lasten serkkujen ja pikkuserkkujen perheiden kanssa. 


Viikonloppu on ollut muutenkin touhukas ja iloinen. Perjantaina meillä oli työpaikan pikkujoulut ja eilen olin mukana Sisustus Säteen upeissa joulunavajaisissa (oli muuten ihana nähdä teitä lukijoita, postaan siitä juttua vielä erikseen!). Eilen illalla juhlistimme vielä ystäväperheen kanssa pikkujoululauantaita piparinleipomistunnelmissa. Postaan viikonlopusta muutenkin kuvia myöhemmin, nyt sisustuspuuhiin!


There is not going to be much red in our Christmas decoration this year, so the mantelpiece is ready for the holiday season! Enjoy your Sunday folks!


Nauttikaahan adventtisunnuntaista!
Riikka




9 kommenttia:

  1. Upeasti laitettu nuo sarvet roikkumaan. Iso iso kiitos vinkistä. Meillä myöskin yhdet sarvet odottamassa esillelaittotapaa ja olen pohtinut miten ne saisin kauniisti esille. Tätä aion käyttää! KIITOS!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun sait täältä inspiksen toteutettavaksi omaan kotiin, sitä tämä blogimaailma on parhaimmillaan! Ja extramukavaa, että kerroit siitä mullekin <3 Jään siis odottelemaan mahdollisia kuvia sun toteutuksesta :)

      Poista
  2. Kaunista ♡ ihanaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen muuten laittanut jo alkuviikolla sun yhteystiedot eteenpäin, kun voitit sen Jurlique -arvonnan, joten sulle pitäis pian kolahtaa paketti postiin :)

      Poista
  4. Nyt on kyllä niin minuun makuni tän postauksen kuvat. Ahh, ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia, suorastaan upeita. <3

    VastaaPoista
  6. Todella kaunista ja tunnelmallista :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...