23. marraskuuta 2014

Marmoritähti







Toivottvasti sinun viikonloppusi on mennyt mukavasti! Joko olet ottanut esille jouluisempia sisustusjuttuja? 

Minä ajattelin kaivella joulukoristeet varastosta esille tänään, sillä ensi viikonloppu on täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ihan nimetty pikkujouluksi eli perheet viettävät pikkujoulua marras-joulukuun taitteessa lauantaina. Silloin syttyvät tähdet ja koristevalot ikkunoihin, piparintuoksu valtaa porraskäytävät ja perheet kokoontuvat yhteen juhlistamaan joulukauden alkua. Kodit ovat jo jouluasuissaan ja Facebook-viestit ja tekstarit toivottavat God Lilla Jul Alla! Illalla myös  pikkujoulutonttu tuo lasten iloksi pienet lahjat ja joulukalenterit vaivihkaa ulko-ovelle. Kaiken kaikkiaan ihana tapa aloittaa joulukuu!

Minulle kyllä tuotti vaikeuksia aluksi ymmärtää, kun muutin tänne melkein täysin ruotsinkieliseen suloiseen pikkukaupunkiin  noin 6 vuotta sitten, että pikkujoululla tarkoitetaan vain sitä yhtä lauantaita, joka vietettiin yleensä perhepiirissä ja ystäväperheiden kanssa. Ja että työpaikan ja seurojen "pikkujoulut" olivatkin sitten "joulujuhla" eli julfest. Minusta taas joulujuhla on vain kouluissa ja päiväkodeissa ja ehkä työpaikoilla päiväjuhlana. Mutta siis meilläkin on ensi perjantaina työpaikan joulujuhla - siis pikkujoulu :)



A marble star and a notebook. Have a lovely Sunday!



Tänään on vielä luvassa ainakin uusi upea arvonta, 
jonka käynnistän hieman myöhemmin,
joten pysyhän kuulolla! 

Ihanaa sunnuntaita sinulle!
Riikka







11 kommenttia:

  1. Olipas hyvä kun puhuit asiasta, koska olen ensi viikon hyppysessä niin tänäänhän ne joulukoristeet "täytyy" hakea varastosta. :) Voi mikä hyvä syy, nyt sen keksein. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinne teille joulukoristeiden keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne, kiva kun sait syyn hakea koristeet esille :)

      Poista
  2. Eilen laitoin ensimmäisen paperitähden ja ulos jouluvaloja, tästä se alkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, sinäkin olet päässyt jo vauhtiin! Tämä viikonloppu on ollut varmasti monessa kodissa joulukoristeiden esille ottoa ja alkuvalmisteluita :)

      Poista
  3. Ihana ihana marmoritähti! Minä meinaan tänään kaivaan joy-kynttelikön esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne joy-kynttelikön valossa!

      Poista
  4. Kauniita juttuja :) leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi24/11/14

    Marmori <3 <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...