6. huhtikuuta 2015

Smoothie pääsiäisruohosta




Nyt kun pääsiäisen juhlinta alkaa olla loppusuoralla niin pääsiäisruoho on juuri parhaimmillaan. Upean vihreää ja vehreää. Meillä kylvettiin ohraa perinteisen rairuohon sijaan, sillä tykkään sen väristä ja muodosta.

Minulla on ollut otsikolla "Smooth Monday" smoothiekuvia usein maanantaisin Instassa ja nyt mietin jotain kivaa pääsiäisaiheista sekoitusta. Mietin hetken loppujen suklaamunien miksaamista makeaksi smoothieksi ja jopa mämmiä, mutta sitten mulla välähti!




Hoksasin tänäaamuna, että ohran versojahan voisi käyttää smoothieen! Oletko koskaan kokeillut? No pitihän se testata! Sekoittelin blenderiin vähän kaikenlaista mitä meiltä löytyi. Ajattelin päärynän mukavasti peittävän mahdollista ruohikon makua, ja niinhän se tekikin! Tässäpä siis ohjetta, joka maistui myös meidän 5veelle eli ei se yhtään hullumpaa ollut, kivan raikasta jos tykkää päärynän mausta.




Pääsiäisen vihreä smoothie kahdelle

Kourallinen ohran versoja pääsiäisruohosta
1 iso päärynä kuorittuna ja pilkottuna
1 dl Valio Kefir Vadelma -juotava välipalajuomaa
2 isoa ruokalusikallista maustamatonta rahkaa
maun mukaan Stevia -makeutusjauhetta

Laita tehosekoittimeen versot ja päärynänpalat. Surauta tasaiseksi. Lisää muut ainekset ja surauta smoothie valmiiksi. Nauti! 


Tätä täytyy kyllä tehdä huomennakin uudelleen!
Mukavaa alkavaa arkea!
Riikka


8 kommenttia:

  1. Tämä olikin hieman erilainen pääsiäisaiheinen DIY :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Sanna, pitihän sille kauniin vihreälle päsiäisruoholle jotakin hyötykäyttöä keksiä :D Iloista viikkoa sulle!

      Poista
  2. Aika hauska! Piti kaks kertaa lukea otsikko uudestaan :) Näyttää kyllä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Siitä tuli hennon vihreää ja se oli hyvää oikeasti :) Mukavaa viikkoa Laura!

      Poista
  3. No johan ny!! Ihanan värinen smoothie!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tällainen "Älä heitä mitään roskiin -päivä" aiheinen postaus ;D Oli suloisen väristä ja makukin oli kohdillaan!

      Poista
  4. No vau! Eipä tulis itselle mieleen, mutta miksipäs ei! Harmi vaan, että meidän rairuoho ehti kuihtua ennen syömistä. :D

    Hei, blogissani on sinulle haaste, jossa tulisi pohtia sisustustuotteiden kotimaisuutta. Mitä suomalaista teiltä löytyy? http://nuapurissa.blogspot.fi/2015/04/kotimme-kotimaiset-ja-blogivinkki.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten Maru ;)

      Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta, kävin sen lukemassa ja jätinkin kommenttia! Täytyypä pohtia aihetta ensin hieman...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...