18. kesäkuuta 2014

Juhannussuunnitelmia





























Juhannukseksi on luvattu toppatakkikeliä. Noh, Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten mikään yllätys se ei taida kenellekään olla. Viimepäivinä rakeita on satanut vähän siellä ja täällä, ja meilläkin on ollut pipot päässä lapsilla, kun ovat ulkona leikkineet. Tuuli on ollut pureva, vaikka aurinko onkin paistanut.

Mutta ei anneta kelin häiritä juhannuksen viettoa ja keskikesän juhlaa, vaikka kesätunnelmaan pääseminen vaikeaa onkin tällä säällä. Me kuitenkin suuntaamme huvilalle juhlapyhäksi, pakataan vaan mukaan pilkkihaalarit ;) Keräsin tähän muutamia kuvia aiemmilta juhannuksilta ja huvilakesiltä, jotta vähän jo tunnelmat nousisi! 

Emme ole kutsuneet varsinaisia juhannusvieraita tänä vuonna, sillä meidän 11vee tyttö viettää juhannuksen äitinsä perheen luona, joten ystäväperheidemme isommille lapsille ei olisi viikonloppuna leikkiseuraa. Heinäkuun alussa on sitten lähisuvulle luvassa isommat pirskeet, kun täytän tasavuosia. Ja varmaankin huvilanaapureita ja sukua tulee jokatapauksessa nähtyä juhannuksen aikaan, joten ei me ihan erakkoina mökissämme värjötellä.

Juhannuksen menu tulee olemaan perinteinen, grillattavaa ja uusia perunoita, alkupalaksi silliä ja savukalaa. Olen kerännyt talven aikana lehdistä grillattavan lisukkeiksi sopivia uusia reseptejä, jotta kesäkeittiömme taso hieman nousisi aiemmista vuosista. Postaan ohjeita sitten teidänkin iloksi, kunhan olen niitä kokeillut ensin! Ja linkkivinkkejä otetaan miellellään vastaan, jos sulla on hyviä salaattien ja muiden lisukkeiden ohjeita jaettavaksi!

Löysin muutaman kokeilun arvoisen ohjeen netistä, tässä linkki grillattuihin mozzarellatomaatteihin ja alkupalaksi sopivan kesäisen näkkärin ja savukalatahnan ohjeisiin.


The weather for Midsummer is going to be cold, but let´s not let it take the spirit down!


Nyt tekemään kauppalistaa.
Iloista juhannusviikkoa!
Riikka


PS. Joko olet osallistunut Hurmaava huvila -kirjan arvontaan?


6 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia! Kivaa juhannusta, mekin lähdemme mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iisa! Toivottavasti aurinko paistaisi edes vähän jussina, mukavaa mökkimatkaa teille :)

      Poista
  2. Grillataan ja saunotaan. Jos on hellettä niin silloin ei oikein saunoa viitsi, mutta nyt näyttää siltä, että tulee kivat saunasäät ja on mukava vilvoitella ulkona löylyjen jälkeen.

    Hyvää Juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo todella positiivista ajattelua miettiä, että on paremmat saunasäät kun ei ole hellettä :) Hyvää juhannusta sinnekin!

      Poista
  3. Nimetön18/6/14

    Kauniita on kuvat :) meillä Juhannus sujuu perinteisesti Kauhavan mökkitalolla, vaikka se ei paljon eroa meidän kotipaikasta samanlaista aakeeta laakeeta mutta erlaista. Oikein Hyvää Juhannusta sinulle ja perheellesi.Terv. Marita:K Ps. sulla kans synttärit heinäkuussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita ja viettäkäähän oikein hauska juhannus siellä Kauhavalla! Oletkos sinäkin heinäkuun synttärisankareita..? Pitääpä jo onnitella näin etukäteen :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...