24. marraskuuta 2013

Jouluista tuunailua tussilla


Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A

Photo by Riikka / K O T I L A



Jouluaattoon on tasan kuukausi, jihuu! Huuda hep, jos olet tänä viikonloppuna kaivellut joulukoristeet esille ja vaihtanut verhoja. Niin täälläkin on tehty, paitsi ettei niitä jouluverhoja vaihdeta tänä vuonna. Ja ihanalle anopilleni tiedoksi, ettei syy ole se, etteikö tämä miniä jaksaisi niitä silittää (ihan hyvä syy sinänsä mun mielestä, meillähän silitetään vain miehen kauluspaidat miehen itsensä toimesta - kiitos ja anteeksi!) vaan se, että niissä on punaisia sydämiä ja mä kun ajattelin tänä vuonna välttää punaista, vaikka siitä tykkäänkin yleensä jouluisin.

Siitä samaisesta syystä, punaisen välttämiseksi, mä päädyin tuunaamaan meidän rusina-manteli-kippojen tekstit mustaksi. Käytin ihan teollisuustussia, jonka pitäisi kestää pesua ja kulutusta. Vaadittiin vain vakaata kättä ja vähän glögiä, niin nääkin kipot muuntuivat tähän sesonkiin sopiviksi. Samalla ideallahan voisi uudistaa vaikka mitä joulukoristeiden tekstejä, tuleeko sulle jotain mieleen? Mä vähän mietin myös tuunata ne meidän jouluverhot mustalla kangastussilla, sen punaisen päälle, mutta se olis ollut vähän liian aikaa vievää puuhaa, joten se idea sai jäädä. Ja ehkä ens jouluna olen taas punaisen perään :)

Meillä alkaa näyttämään jo ihan jouluiselta, vaikkei mitään kovin suurta joulukoristeluoperaatiota täällä olekaan tehty. Valkoiset paperitähdet pääsivät ikkunoihin ja alakerran olohuoneeseen on rakenteilla paperitähtikyhäelmä kattoon keskelle huonetta, postaan kuvia jos kun se on esittelykelpoinen... Meillä on vähän lunta maassa, joten tunnelma on sen verran talvinen, ettei joulukoristeet tunnu liian aikaisilta. Tontut ja tuomaanristi saavat vielä pysyä piiloissaan, niitä en vielä ottanut esille. 


Joko sinä olet avannut glögikauden?
Entä vaihtuuko teillä jouluverhot?
Riikka





6 kommenttia:

  1. Glögikausi avattiin perjantaina, mutta mitään jouluista en ole vielä laittanut esille. Muutaman pallon ostin tänään, että saadan jotain pojalle käteen kun otetaan joulukorttikuvat :D Huomenna meinaan laittaa eka valot paikalle!

    VastaaPoista
  2. Kiva idea, jos punainen kyllästyttää :)! Taidanpa maistaa glögiä vasta ensi lauantaina pikkujouluna juustojen ja piparien kera,nam! Ja voi huoh se punainen väri, olisin kyllä samalla linjalla sun kans että punainen vois jäädä kaappien kätköihin tänä vuonna, mutta poikien takia pitää varmasti laittaa hieman väriä! ...ja heidän toive viime jouluna oli että tämän vuoden joulukuusessa olisi eri värisiä palloja, OMG!!! Toivottavasti se toivomus on unohtunut... ;)

    Voi hyvin, ja nähdään!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää tuunailusi! Aika yhteensattuma, sillä minäkin kirjoittelin eilen astioiden tuunaamisesta http://arjentimantteja.blogspot.fi/2013/11/tuunattuja-astioita.html. Glögiä täällä on juotu jo jonkin aikaa ja jouluvalot kävin virittelemässä etuoven viereen tänään kun saimme edes hiukan valkoista maahan. Sisälle joulu hiipii pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
  4. Oi kun kivat kipposet. Meillä on Joulu tullut kotiin jo marraskuun puolessa välissä. Ehtiipä nauttia Joulusta koko rahan edestä :) Mukavaa Joulunalus aikaa sinnekin

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea tuunata kupit. :)
    Meillä ei vaihdu verhot, mutta kaikkea joulukamaa kyllä tulee esiin. Ja kyllä, glögit on jo siemailtu...

    VastaaPoista
  6. Jos ei halua punaista tänä jouluna verhoihin, niin sehän on hyvä syy shoppailla uudet verhot :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...