30. tammikuuta 2014

Uudistunut ilme


Riikka / K O T I L A


Onpas viikko taas vierähtänyt ja kohta on jo perjantai ja sitten tuleekin se kauan odotettu lauantai, kun työkaverini, rakas ystäväni, järjestää tyttöjenillan, jihuu! Tuulettumistilaisuuksia ei näin perheellisellä ole nykyään kovinkaan paljoa, joten ilolla otin kutsun vastaan. Hän keksi varata meille etkoiksi Vaasan Stockan  Beatystä meikkauspartyn, jossa saa meikkausopastusta ja joko pohja-, silmä-, tai huulimeikin ja alkoholittoman skumppalasin 10€/henk. Ei paha! Ajattelin pyytää uudistusta mun silmämeikkiin, meikäläinen kun on kangistunut iänikuiseen ruskea luomiväri ja kajal -linjaan. Toivottavasti mun ruskeille silmille saatais nyt jotain keväistä väriä ympärille... Kerron sitten kuvien kera, minkälainen lopputuloksesta tuli!


Klikkaahan muuten itsesi blogini Facebook -tykkääjäksi, jos et vielä ole, niin saat uudet postaukseni kätevästi sitä kautta, etkä missaa tulevia arvontoja!


Lopputuloksista puheen ollen, kävin tiistaina Säteessä napsimassa muutaman sata kuvaa liikkeen huimasti uudistuneista tiloista. Upeaa jälkeä oli syntynyt! Laitan tässä postauksessa yleiskuvia liikkeestä, ja sitten toisessa postauksessa tarkempia kuvia ihanista uutuustuotteista ja muista mun sisustussilmää miellyttäneistä jutuista, joita oli taas niin paljon, että meinas kameran muistikortti tulla täyteen!


Lisää Riikka / K O T I L A


Remontin aikana oli tapahtunut paljon. 
Palvelutiskin paikka oli muuttunut sisäänkäynnin luokse heti vasemmalle
 ja seinät olivat saaneet upean harmaan maalipinnan. 
Ensimmäisen huoneen seinä oli osin tapetoitu kauniilla 
roosalla Osborne & Littlen pitsitapetilla, jota voi tilata Säteen kautta.
Väri vähän kellertää kuvissa...


Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A

Riikka / K O T I L A


Remontin yhteydessä olivat vaihtaneet paikkaa kaikki tuoteryhmät, 
niiden hyllyt ja pöydät, joten koko liikkeessä vallitsi uudistunut keväisen raikas ilme.


 Näinhän kannattaisi tehdä kotonakin, vaihtaa isolla kädellä huonejärjestystä, tai ainakin kalusteiden järjestystä huoneissa, niin saisi melkein kuin uuden kodin ilman suurempia remontteja! 


Miss Etoilén kevätuutuudet vangitsivat katseeni herkullisilla väreillään 
ja katsokaa noita isoja pompomeja, niin herttaisia!


Riikka / K O T I L A


Houkuttava ja runsas lastenosasto oli siirtynyt ensimmäiseen huoneeseen.


Riikka / K O T I L A


Olin kuin lehmä kevätlaitumilla, niin innoissani kirmasin ja kuvasin ympäri liikettä 
- minun lisäkseni siellä oli myös toinenkin lehmä...



Riikka / K O T I L A

...ja suloinen bambi Svaneforsin mallistosta.


Riikka / K O T I L A


Riikka / K O T I L A

Oli taas hauska kuvata, kun kaikki hyllyt olivat uudistuneet.
Säteessä on muutenkin yleensä tapana muuttaa pöytien ja hyllyjen ilmettä nopealla kierrolla,
joten sinne on aina mielenkiintoista mennä!


Samaa ideaahan kannattaisi käyttää kotona, 
eli sisustusesineet saavat ihan uuden elämän
 kun niitä siirtelee paikasta toiseen ja ryhmittelee toisella tavalla.
Kodin puutunut ilme päivittyy pian!


Riikka / K O T I L A


Lexintonin ja Gantin tuotteet olivat siirtyneet kakkoshuoneeseen 
ja hyllyillä oli vaikka mitä ihanuuksia kevätkotiin!


Riikka / K O T I L A


Linumin kankaat, koristetyynyt ja muut sisustustuotteet olivat siirtyneet 
huoneen perälle omaksi tilavaksi osiokseen. 


Riikka / K O T I L A


Watt & Veke - ja muut valaisimet sekä Lene Bjerre - ja Sia -kehykset 
olivat siirtyneet entisen lastenosaston paikalle. 
Ihania karkkivärejä juuri saapuneissa varjostimissa!


Riikka / K O T I L A



Nyt sitten kannattaa käydä itse paikanpäällä ihastelemassa 
Säteen uudistunutta ilmettä ja käydä tekemässä kevätlöytöjä!


Vaikka päätin keskittyä tällä kertaa kuvaamiseen,
jotain vastustamatonta tarttui minullekin kotiinvietäväksi, 
tai oikeammin huvilalle, mutta siitä lisää toisessa tarinassa...


Onko sinulla suunnitelmissa vaihtaa kodin ilmettä kevääksi
siirtelemällä huonekaluja ja vaihtamalla koriste-esineiden paikkoja?
Riikka



/ Postaus tehty yhteistyössä sisustusliike Säteen kanssa. /


16 kommenttia:

  1. Voi vitsi, pitääpä käydä taas joku kerta! :)

    VastaaPoista
  2. Oijjoi, mikä liike! Paljon kaikkea kivaa :) Täällä ainakin kevään aikana vaihdetaan aikuisten ja lastenhuoneita sekä pieni tapettiuudistus tehdään. Kovasti odotan jo, että pääsee toteuttamaan :) Mukavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän uudistukset kuulostavat kivoilta, toteutuksen iloa sinne!!

      Poista
  3. Näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Upeita juttuja puoti täynnä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Säteestä löytää vaikka mitä ihanaa!

      Poista
  5. Wau!, hyllyt notkuu kaikkea ihanaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja paljon kevätuutuuksia on jo tullut!

      Poista
  6. Voi että näyttää ihanalta putiikilta!! Tuonne täytyy päästä joskus poikkeamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tulla kauempaakin!

      Poista
  7. MÄ EN KESTÄ!!! Aivan huikean ihana putiikki!!!!! Ja niiiin kaukana, ihan laittoman kaukana!!!!!! :( Noissa kuvissa on niin monta juttua joista haluisin kirkua, minun minun!!! :) Ai kauhee mikä kohtaus muhun iski! :D Mutta ah, IHANA paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kohtaus, hih :D Säteen tytöt lupasivat lähettääkin tuotteitaan, joten ota ihmeessä yhteyttä facebookin kautta!

      Poista
    2. Oi onpas ihanaa, kiitos!! :)

      Poista
  8. Kerrassaan ihanan näköinen liike!!!! Kuvista bongasin heti kaikkea ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säde on kyllä ihana <3 Iloista viikonloppua sulle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...