29. marraskuuta 2013

Kauniit kynttilänpätkät



Photo by Riikka / K O T I L A


Photo by Riikka / K O T I L A



Kynttilänpätkät ovat kauniita. Kerään ne talteen ja pyörittelen juuttinarua niiden ympärille. Sitten pätkät ovatkin valmiita koristeita ihan sellaisenaan isona kasana tai koristamaan vaikka kukka-asetelmia.

Meidän lähijakso sisustusartesaaniopinnoissa oli todella hyvä! Opimme hurjan paljon julkisten tilojen suunnittelusta ja sisustuksesta sekä messuosastojen suunnittelusta. Nyt olen taas vähän viisaampi ja se on hyvä tunne se :)

Ja viikonloppu edessä! Huomenna vietetään pikkujoulua. Niin, siis ei mitään työpaikan pikkujoulua, vaan täällä meilläpäin kutsutaan marraskuun viimeistä lauantaita pikkujouluksi ja silloin perheet juhlivat lasten kanssa tonttulakit päässä leipoen pipareita ja kuunnellen joulumusiikkia. Niin ainakin meillä :) Myös tontut kiertävät huomenna koputtelemassa ulko-ovelle ja jättämässä joulukalenterin tai jotain muuta pientä jouluista. Meidän 4vee on ihan täpinöissään, eikä malta odottaa, joten lupasin lapsille, että piparit leivotaan jo heti aamusta - herkkuaamiainen siis luvassa!


Kiitos Sisustusliike Säteelle arvontalahjasta!

EDIT: Olen saanut viime aikoina ihan hurjan määrän kommentteja, kaikki on luettu, sydämellinen kiitos niistä! Vastailen niihin viikonlopun aikana, lupaan!



Perjantai, jihuu! 
Taidan mennä lämmittämään glögiä!
Riikka






14 kommenttia:

  1. Oi itku..niin kauniita ja mä oon aina viskannu roskiin! Nyt alan säästään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. ...mulla oli liipasinsormi liian herkkä, kommentti karkasi käsistä :) Piti sanomani että kiva kun tykkäsit ideasta, tämä oli tällainen "älä osta mitään päivän" "joulukoristeita roskista" -vinkki ;)

      Poista
  2. Ihana ajatus nuo pikkujoulut. En olekaan kuullut aiemmin. Meillä onkin aamulla tonttuesitys läheisellä torilla... lapsilla jo jännittää :) Sitten omalta osaltani juhlin Movemberin päättymistä ;) poju jo kysyi isiltä tänään, koska nuo viikset voi leikata pois :) Ystävät totes meidän isukin telkussa nähdessä et onpas sillä pensselit... niin onkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Movemberin päättymistä juhlitaan varmasti monissa perheissä! Mulla on siihen kans pieni postaus tulossa... "Pensselit" oli hauska ilmaus :D

      Perhepikkujoulut oli mullekin ihan uus juttu ennenkuin muutin tänne ruotsinkieliselle paikkakunnalle, ihmiset kyselee toisiltaan että "mitä teette pikkujouluna?" tarkoittaen että kutsuvatko he vieraita tai menevätkö kylään jonnekin. Hauska perinne!

      Poista
  3. Komppaan Pientä Lintua - itkuttaa oikein kun en ole tajunnut miten kauniita noista pätkistä voisikaan saada. Ihan vain koristeiksi. Nyt alan varmasti minäkin niitä säästämään :) Kiitos siis inspiroivasta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta, mukava kun inspiroiduit vinkistä :) Iloista viikonloppua!

      Poista
  4. Anonyymi29/11/13

    Kiitos vinkistä......nättejä ovat . Pikkujoulua huomenna vietellään ajattelin kutsua ystäviä kyläilemään ,hyvää ruokaa ja glögiä.....T. Marita.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa pikkujoulua sulle Marita <3

      Poista
  5. Meillä on aina juhlittu pikkujoulua perheen kesken ensimmäisenä adventtina, ei liity siis pelkästään ruotsinkieliseen alueeseen:) Mukana kuvioissa ensimmäiset maistiaiset jouluruuista, glögin tuoksua, pikkupaketteja, pikkujoulukuusi ja yhdessäoloa<3
    Hyvää pikkujoujua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...no tuli sitten kirjoitusvirhekin...siis hyvää pikkujoulua sinne♥
      Niin ja tosi ihastuttavia nuo kynttilänpätkät<3

      Poista
    2. Kiitos samoin, ihana kun teilläkin on perinteenä yhdessäoloa ensimmäisenä adventtina ja on jo kunnon joulutunnelma <3

      Poista
  6. Ihana idea säästää kynttilänpätkät! Itse olen heittänyt ne aina menemään, mutta jatkossa tiedän mitä niille teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pätkät ovat nättejä lasipurkissa ilman juuttinaruakin! Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...