4. kesäkuuta 2014

Sisustussuunnittelua




Huh, huh! Meikäläistä ei ole täällä blogissa paljon näkynyt loppukevään aikana. Syynä ovat oleet loppusuoralla olevat sisustusartesaaniopintoni, joiden takia olen paiskinut hommia hellepäivinä ihan kirjaimellisestikin hiki hatussa. Kevät, ja varsinkin toukokuu menivät vilauksessa ja jotenkin laput silmillä, kun olen keskittynyt vain näihin kouluhommiin. 

Eilen osallistuin ekaa kertaa näyttöön eli tutkintotilaisuuteen, jossa esitellään sisustussuunnitelma, joka on tehty asiakkaalle. Arvioijina toimii kolmikantainen arvioitsijaryhmä, joista yksi on työntekijä-, yksi työnantaja- ja yksi oppilaitoksen (ei välttämättä oman) edustaja. 

Tutkintotilaisuuksia on opinnoissamme kaikkiaan 5:

Tutkintotilaisuus I, jossa tutkinnonosat Palvelun toteuttaminen ja Tilaustyön valmistaminen

Tutkintotilaisuus II, jossa tutkinnonosat Kulttuurilähtöinen valmistaminen ja Tuotteen valmistaminen käsityönä

Tutkintotilaisuus III, jossa tutkinnonosat Toteuttamisen suunnittelu ja Asiakaslähtöinen valmistaminen

Tutkintotilaisuus IV, jossa tutkinnonosa Asiakaspalvelu ja myyntityö

Tutkintotilaisuus V, jossa tutkinnonosa Sisustustyö (sisustussuunnitelma joko keittiöön tai kosteisiin tiloihin)

Minulla oli ensimmäisenä Tutkintotilaisuus III. Olen tehnyt väri-, irtokaluste ja sisustustekstiilisuunnitelman Ombrelo Oy:n noin kymmenen neliön asikastyötiloihin. Tiloissa työskentelevät lähinnä puheterapeutit, asiakkaina sekä aikuisia että lapsia. Suunnitelman pohjana ovat täysin asiakkaan tarpeet ja tiloille asetetut toiminnalliset vaatimukset.  Ombrelo on ollut asiakkaanani jo muutaman vuoden ja olen suunnitellut heidän toimitilojaan Vaasaan, Seinäjoelle ja Kokkolaan.

Näyttötyön yhtenä tavoitteena oli jonkin asiakkaan huoneen tai tilan viihtyisyyden parantaminen sisustustekstiileillä. Muita tavoitteita oli pitkä lista, en niitä nyt lähde tässä erittelemään. 

Kuva on sisustussuunnitelmasta koottavasta planssista, joka havainnollistaa koko suunnitelman  sekä suunnitelmassa käytettäviä irtokaluste- ja sisustustuotteita. Seinäprojektiot on piirretty mittakaavassa. (Piirsin ne käsin, koska en osaa AutoCad -piirrustusohjelmalla tulostaa kuvia mittakaavassa, koska meille on opetettu ohjelman käyttö windowsilla ja meillä on mac ja vielä eri versio ohjelmasta. No, ne jotka ovat ohjelmaa joskus käyttäneet, tietävät millainen operaatio se tulostaminen AutoCadillä on. Pitäisi etsiä suomenkieliset mac-ohjeet jostakin...) Havainnekuvat on piirretty SketchUp Make -ohjelmalla. 

Planssia ennen oli tehtynä asiakkaalle moodboardit, joiden perusteella asiakas valitsi sisustussuunnitelman suunnan. Suunnitelman lopuksi kootaan sisustussuunnitelmaportfolio, joka olikin se kaikista suuritöisin osuus, ja sitä olen tehnyt yötä päivää viimeiset kaksi viikkoa (ISO kiitos ihanalle miehelleni perhearjen pyörityksestä!). Portfoliosta löytyvät nämä kaikki planssin seinäprojektiokuvat ilman värejä, irtokalusteiden ja muiden sisustustuotteiden kustannuslaskelmat, hankintapaikat,  hoito-ohjeet yms. tiedot. Portfoliossa on myös laaja sisustustekstiilisuunnitelma työohjeineen,  kustannuslaskelmineen, hankinapaikkatietoineen sekä materiaalinäytteet ja hoito-ohjeet. Portfoliossa on myös paljon muuta kirjallista työtä (tarjoukset, sopimukset, ennen-kuvat, nykytilanneanalyysi, huoneseloste, tarvekartoitus, asiantuntijakonsultaatiot yms.) Eli kaikki se työ näkyvänä ja puhtaaksi kirjoitettuna mikä oikeastikin tehdään sisustussuunnitelmaa varten. 

Näyttöön tuli myös valmistaa asiakkaalle jokin sisustustekstiili. Minä uusin asiakkaan kahteen vanhaan Iskun käsinojalliseen tuoliin istuinosan kiinteän verhoilun ja tuolien puuosat maalattiin muutenkin uuteen uskoon. Postaan tuunatuista tuoleista myöhemmin ihan oman juttunsa!

Sain näytöstä kiitettävän eli kolmosen molemmista tutkinnonosista, joten ei voi olla kuin tyytyväinen! Kova työ kannatti! Mutta tärkeintähän on, että asikas on tyytyväinen!


Opiskelutunnelmissa,
Riikka




6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja mielenkiintoinen juttu... onnea hienoista suorituksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tällainen opinnoista ja sisustussuunnittelun perusteista kertova postaus kiinnosti :) Ja kiitos onnitteluista!

      Poista
  2. Onnea sinulle huikeista arvosanoista. Kyllä kannatti huhkia.... Aurinkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Frida <3 Iloa ja aurinkoa viikonloppuunsi!

      Poista
  3. Anonyymi14/6/14

    Vautsi Vau Riikka....olet lomasi ansainnut...aurinkoista viikonloppua:) terv. Marita:K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Marita <3 Aurinkoista (mutta tuulista) viikonloppua sinnekin!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...