28. syyskuuta 2013

Mehevä omanapiirakka crème fraîche -täytteellä


Photo by Riikka / K O T I L A


Mulla meinas ihan totaalisesti mennä omenapiirakka-aika ohi! Monta viikkoa on jo pitänyt tehdä jotain omien puiden omenoista, mutta aina on muka ollut liian kiire ja muuta tekemistä. Milloinkahan tämä elämä vähän hidastaisi tahtiaan (niin, milloinkahan minä tekisin itse jotain sille asialle? ;)

No mutta, vihdoinkin omenat siis jalostettiin syksyn viimeiseksi ensimmäiseksi piirakaksi kahden pikkuleipurin avustuksella. Netistä selailin uutta näkökulmaa omppupiiraaseen, kannellisen olisin halunnut tehdä, mutta se jääköön ensi kertaan. Tämän uudenlaisen ohjeen löysin Pastanjauhantaa -blogista, joka oli löytänyt sen Lunni leipoo -blogista, joka oli löytänyt sen... - you know!

Kuvan ottamisen kanssa kävi niin, että piirakka oli jo syöty viimemetreille, kun tajusin siitä kuvan napata, kelmeissä liesituulettimen valoissa.

Tässä ohje kokonaisuudessaaan, mutta tää kätevä emäntä käytti valmispohjaa, josta sain makuraadilta todella hyvät pisteet ;)


Omenapiirakka crème fraîce -täytteellä

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 g kylmää voita
3-4 rkl kylmää vettä

Täyte
2,4 dl crème fraîchea (eli ranskankermaa, käytin 250g purkin mittaamatta sen tarkemmin)
2 munaa
2,4 dl sokeria (laitoin 2,5 dl eli ei niin tarkkaa!)
2 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa (taisi hulahtaa enemmän, kun lapset mittasivat)
1 tl kanelia (laitettiin kyllä paljon reilummin)
n. 7 dl omenanlohkoja (meillä oli 6 kpl pientä omenaa, ne riittivät hyvin)

Päällinen
55 g voita
0,8 dl vehnäjauhoja
0,8 dl sokeria
0,8 dl kaurahiutaleita
1/4 tl suolaa

Valmista pohja hyvissä ajoin, sillä sen pitää antaa ihteytyä kylmässä tunnin verran. Eli nypi jauhot ja suola kylmän voin kanssa. Lisää kylmä vesi ja veivaa lastalla kiinteäksi taikinaksi. Kierrä kelmu taikinapallon ympärille ja laita lepäämään jääkaappiin noin tunniksi.

Itse voit käydä myös lepäämään hetkeksi, sillä täytteen ja päällisen valmistaa todella nopeasti! Kuori omenat vasta ihan viimehetkillä ennen piirakan kokoamista, etteivät lohkot tummene suotta (jos sillä nyt on kovin suurta merkitystä...).

Sekoita kulhossa munat, ranskankerma, sokeri, jauhot ja mausteet. (Jaahas, tämän kirjoitettuani luin alkuperäistä ohjetta tarkemmin, jossa kehoitettiin pilkkomaan omenat "pienehköiksi kuutioiksi" ja sekoittamaan täytteen sekaan. Tää on niin tyypillistä meikäläiselle, etten taas ollut ohjetta ihan pilkulleen lukenut.. Mulla oli siis lohkoja, kävi nekin :)

Pohjaa en itse tehnyt, joten teksti on kopsattu Pastanjauhajalta:
"Jauhota leivonta-alusta ja kauli taikinaa, käännä aina välillä 90 astetta kellonmyötäisesti. Kun taikina on pari senttiä piirakkavuokaa (vuoan halkaisija n. 23 cm) suurempi, nosta se voideltuun vuokaan kaulinta apuna käyttäen. Painele reunoille ja pohjalle, älä kuitenkaan venytä tai runno." 

Jos sulla on valmispohja, niin painele se vuokaan reunoille asti. Arabian Kokki -piirakkavuoka on muuten 23 cm halkaisijaltaan. Sitten uuni napsautetaan tässä kohtaan lämpenemään 190 asteeseen. Seuraavaksi vuorossa on päällinen: Sulata voi kattilassa ja sekoita kaikki muut aineet sulan voin sekaan tönköksi massaksi.

Lopuksi lado omppulohkot pohjan päälle ja kaada täyte perään (tai sitten vaan kaadat sen täytteen, jos kuutioit omput sen sekaan). Ripottele vielä sormilla päällisiksi voi-kaurahiutaleseos. Ohjeen mukaan piirasta paistetaan uunin alatasolla 20-30 minuuttia, mutta huomasin, että ainakin valmispohjalla kypsyminen vaati 40 minuuttia.

Tässä kohtaa soita sukulaiset tai kaverit kylään. Leikkaa piirakka jäähtyneenä kun ovikello soi!


Tästä piirakasta tuli mun suosikki, niin mehevä se oli!
Iloista viikonloppua!
Riikka


4 kommenttia:

  1. Voi namssss miten herkun näköistä!! Taidan muokkailla tästä gluteenittoman version :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen piirakka!! Tajusin just, että enpä ole minäkään omista ompuista mitään leipassut -fillarin kumit soikeena kuskannut muille. Syönyt onneksi olen :D

    Ai niin, tulin ilmoittamaan, että monen mutkan kautta minäkin sain sun matkaan pistämäsi haasteen. Jos kiinnostaa, niin käys kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  3. Omenapiirakat kaikenlaisina eri variaatioina ovat vaan niin herkullisia. Ainakin mun suuhun maistuu! Tuo näyttää ihanan mehevältä.

    VastaaPoista
  4. Olipa makea piiras; puolet vähemmän sokeria riittäisi hyvin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...